Museo-oppaiden työoloja ja asemaa tulee edelleen parantaa, vaatii Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL. Liiton uusi suositus kiinnittää huomiota oppaiden usein puutteelliseen palkkaukseen, työaikaan ja mm. asiakaspalvelun uhkatilanteisiin.

 

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on julkaissut suosituksen museo-oppaiden työolojen parantamiseksi.

- Suositukset antavat eväitä työsopimuksen tekemiseen ja sen päivittämiseen: mitä pitäisi huomioida sovittaessa palkkauksesta, työajasta ja työtehtävistä, kertoo järjestökoordinaattori Tuulia-Tuulia Tummavuori Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitosta.

- Lisäksi käydään läpi työolosuhteet asiakaspalvelun uhkatilanteista ja työtilojen turvallisuudesta lähtien. Tuomme myös esille erilaisia tapoja, joilla museo-oppaiden työkykyä ja -terveyttä voidaan tukea.

- Museo-oppaiden työoloissa on ilmennyt useita puutteita. Vakavimmillaan oppaat eivät pysty pitämään edes vessataukoja ja kokevat yksin tehtävässä asiakaspalvelutyössä fyysistä uhkaa. Lisäksi jopa 70 % oppaista tekee osan työstään palkatta, sillä usein esimerkiksi näyttelyihin perehtyminen ja opastusten suunnittelu eivät sisälly työaikaan. Joka kymmenes museo-opas tekee peräti 4–12 tuntia palkatonta työtä viikossa, kertoo toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitosta.

- Tämän päivän museo-oppaat ovat korkeasti koulutettuja ja päteviä asiantuntijoita, joiden työehdoissa on parannettavaa. Oppaiden asiantuntemus ansaitsee tulla tunnistetuksi osana museon työyhteisöä, Mäkelä toteaa.

- Museo-oppaan rooli on keskeinen kulttuuriorganisaatiossa: hän paitsi kohtaa museokävijän myös johdattaa hänet kulttuurin äärelle. Kävijälle museo-opas on koko organisaation kasvot, toteaa Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ryn hallituksen varajäsen Elina Kangosjärvi, joka työskentelee Helsingin Taidehallin asiakaspalvelun vuoropäällikkönä.

 

Työehtosopimuksiin oppaiden asemaa
parantavia kirjauksia 

- Työehtosopimusneuvotteluissa on saatu edistettyä oppaiden asiaa ilahduttavasti, kertoo sopimuksista neuvotteleva työmarkkinalakimies Kari Eskola Akavan Erityisaloista.

- Kansallisgallerian työehtosopimuksen osaksi liitettiin viime kierroksella oppaiden palkkataulukot. Yksityisten museoiden yleissitovassa työehtosopimuksessa osapuolet puolestaan ovat kirjanneet näkyville, ettei sopimusta tule perusteetta soveltaa epäedullisemmin opastyöhön tai muuhun osa-aikatyöhön verrattuna muihin museon toimihenkilöihin, Eskola kertoo.

- Seuraavaksi oppaat tulisi vielä saada kattavasti esimerkiksi työpaikan työterveyshuollon piiriin.

 

Lisätietoja: 

Katariina Mäkelä, toiminnanjohtaja, Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry, puh. 040 774 7620. Haastattelupyynnöt Elina Kangosjärvelle Katariina Mäkelän kautta.

Tuulia-Tuulia Tummavuori, järjestökoordinaattori, Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry, puh. 040 554 7983

Kari Eskola, työmarkkinalakimies, Akavan Erityisalat, puh. 040 590 5693.

 

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton 24.5.2023 julkaisemia museo-opastyön suosituksia on työstetty yhdessä museo-oppaiden kanssa. Suositukset perustuvat museo-opaskyselyyn, joka toteutettiin yhdessä Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn kanssa.

 

MALn museo-opastyön suositukset ovat luettavissa täällä.

Ajankohtaista

Kuvakooste kevään joogakuvista

Virkistystä kevääseen: jooga- ja rentoutushetkiä jäsenille (etänä)

Kirjoittajalta MAL | 1.3.2024

Myös tänä vuonna pääsemme virkistymään kevään etäjoogan äärellä. Tarjoamme jäsenetuna neljä etäyhteydellä toteutettavaa rentoutus- ja hyvinvointihetkeä, joiden toivomme tuovan virkistystä ja iloa kevääseesi!

Lue lisää
Helmikuun uutiskirje, piirros kaupunkitaloista ja sananostoina aiheita

Helmikuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 23.2.2024

Helmikuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille sähköpostiin 23.2. Olethan saanut omasi? Aiheina muun muassa uudet jäsenedut eli MALn jäsenaamut ja työhyvinvointia tukeva palvelu eli lainattava äänenvahvistin.

Lue lisää

Suomi tarvitsee antiikintutkimustaan

Kirjoittajalta MAL | 19.2.2024

MAL:n hallituksen jäsen Uula Neitola avaa kirjoituksessaan antiikintutkimuksen merkitystä ja asemaa tieteenalana Suomessa – sekä syitä sille, miksi antiikin kulttuuriperinnön tutkimusta ja opetusta on uhannut alasajo useissa suomalaisissa yliopistoissa. Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry asettuu tukemaan Antiikintutkimuksen verkoston ja Helsingin yliopiston antiikintutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestö Symposion ry:n tavoitetta säilyttää antiikin materiaalisen kulttuurin opetus Suomessa.

Lue lisää
Huolestunut nainen ja kolikoita, työttömyysturvalausunto

Lausuntomme hallituksen esitykseen työttömyysturvalain muuttamisesta

Kirjoittajalta MAL | 23.1.2024

Ansiopäiväraha on tarkoitettu väliaikaiseksi taloudelliseksi tueksi työnhakijan työttömyysjaksoille. Museo- ja kulttuuriperintöalalla, kuten niin monella naisvaltaisella alalla, palkkataso on matala. Palkasta ei pysty säästämään eikä siten varautumaan mahdollisiin työelämäkatkoksiin. Työttömyysturva on nimenomaan turva työttömyyden ajalle.

Lue lisää
Teksti: Lausuntomme vientivetoista työmarkkinamallia ja sovittelujärjestelmän kehittämistä koskeviin hallitusohjelmakirjauksiin

Lausuntomme vientivetoista työmarkkinamallia ja sovittelujärjestelmän kehittämistä koskeviin hallitusohjelmakirjauksiin

Kirjoittajalta MAL | 23.1.2024

Jos maan hallitus vahvistaa lain vientivetoisesta työmarkkinamallista, palkkaerojen kaventaminen ja
poistaminen tulee jatkossa mahdottomaksi julkisella sektorilla ja myös yksityisen sektorin
alipalkatuilla aloilla.

Lue lisää
Paremman työelämän puolesta Akava

MAL on mukana Akavan vastatoimissa

Kirjoittajalta MAL | 22.1.2024

MAL on Akavan Erityisalojen jäsenenä mukana keskusjärjestö Akavan ulosmarsseissa 6.2.2024 Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Ulosmarsseilla vaadimme maan hallitusta palaamaan suomalaiselle neuvottelujen tielle ja etsimään tasapainoisempia vaihtoehtoja työelämäheikennyksille.

Lue lisää
Kuvakaappaus mielipidekirjoitus

Mielipidekirjoituksemme Keskisuomalaiseen: Kuntatalous ei pelastu kulttuuria leikkaamalla

Kirjoittajalta MAL | 18.1.2024

Kulttuuri-, museo- ja kirjastopalvelut ovat tärkeitä kaupunkilaisten hyvinvointia ja osallistumista edistäviä palveluja, joista leikkaaminen on lyhytnäköistä eikä pelasta vaikeaan tilanteeseen ajautunutta kuntataloutta.

Lue lisää
Aikuiskoulutustuki ja vuorotteluvapaa-lausunto

Lausuntomme aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesitykseen

Kirjoittajalta MAL | 10.1.2024

Voimassa olevaan museopoliittiseen ohjelmaan on kirjattu, että museotyö on moniammatillista ja vahvasti verkottunutta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Museoalan vahvuutena nähdään työntekijöiden korkea osaamisen taso, johon näyttelytoiminnan, kokoelmatyön, yleisötyön sekä tieto- ja asiantuntijapalveluiden laatu perustuu ja tätä osaamista halutaan ylläpitää ja kehittää.

Lue lisää
Joulukynttilä, havuja ja joulutoivotukset, kiitokset ja 2024 toivotus

Toimistomme on suljettu 22.12.23 – 10.1.24

Kirjoittajalta MAL | 22.12.2023

Toimistomme on joulun vietossa 22.12.2023-10.1.2024 välisen ajan. Akavan Erityisalojen toimisto on suljettu viikon 52. Jäsenpalvelun chat ja tyosuhdeneuvonta@akavanerityisalat.fi toimivat tänäkin aikana.

Lue lisää
Kyltti ja rakennus, jossa teksti safety is a job, work at it

TTL: Museotyön vaaratekijöiden hallintaan avuksi maksuton opas

Kirjoittajalta MAL | 14.12.2023

Museoalalle on julkaistu ensi kertaa opas, joka tarjoaa ohjeita turvalliseen työskentelyyn erilaisissa museotyöympäristöjen altistavissa työtehtävissä ja -ympäristöissä. Turvallinen museotyö -opas auttaa museotyön ammattilaisia ja opiskelijoita tunnistamaan ja vähentämään kemiallisia ja biologisia vaaratekijöitä. Se tukee myös työterveyshuoltoa työperäisen altistumisen arvioinnissa.

Lue lisää
edunvalvonta mal museo työehtosopimus yksityinen yleiskorotus