Eduskuntavaalit ovat parin viikon päästä. Seuraava hallitus joutuu tekemään kiperiä päätöksiä riippumatta hallituskokoonpanosta. Valtiovarainministeriö julkisti listansa talouden tasapainottamiseen. Kun ehdotetaan leikkauksia, tulisi olla jotain mistä leikata. Kirjoitimme aiheesta mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomiin.
Valtiovarainministeriö julkisti 6. maaliskuuta listansa talouden tasapainottamiseen. Seuraava hallitus joutuu tekemään kiperiä päätöksiä riippumatta hallituskokoonpanosta.
Kun ehdotetaan leikkauksia, tulisi olla jotain, mistä leikata.
Kun ehdotetaan leikkauksia, tulisi olla jotain, mistä leikata. Kulttuurin osuus valtion budjetista ei ole edes yhtä prosenttia, joka poliittisessa keskustelussa on ollut tavoitteena jo usean vuoden ajan. Kulttuuribudjetin osuus on viime vuosina ollut noin 0,8 prosenttia. Museo- ja kulttuuriperintöalan osuus on vielä huomattavasti pienempi, eikä kyse ole sadoista vaan kymmenistä miljoonista kokonaisuudessaan. Esimerkiksi valtion budjetissa 2023 on valtionosuus ja -avustus esittävän taiteen ja museoiden käyttökustannuksiin runsaat 141 miljoonaa, josta museoiden valtionosuus on noin 52 miljoonaa euroa.
Lisäksi takana ovat koronavirusvuodet, jolloin valtioneuvoston päättämät museoiden koronasulut veivät ison osan museoiden lippu-, opastus- ja tilavuokratuloista, joilla kerrytetään omarahoitusta.
Museoissa kiinteistö- ja energiakustannukset kohoavat koko ajan kuten muuallakin. Kokoelmat vaativat laadukkaat olosuhteet, jos ne halutaan säilyttää seuraaville sukupolville.
Seinien lisäksi henkilöstökustannukset ovat iso osa museoiden ja kulttuuriperintölaitosten budjeteista. Museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntijoiden palkkataso on jäänyt jälkeen yleisestä palkkatasosta. Voidaan puhua jo syvästä palkkakuopasta, joka vaikeuttaa alan asiantuntijoiden rekrytointeja sekä alalla pysymistä. Maakunnissa on jo työvoimapulaa, eikä lakisääteisiin tehtäviin saada korkeakoulutettuja osaajia.
Museoalan ammattiliiton tammikuussa 2023 päättyneen palkkakyselyn tulosten perusteella jopa 64 prosenttia on harkinnut alan vaihtoa. Tämä on huolestuttavaa. Kyselymme mukaan 94 prosentilla on korkeakoulututkinto. Maassamme arvostetaan korkeakoulutusta ainakin poliittisessa puheessa, ja yhä isompi osa väestöstä halutaan korkeakoulutetuksi. Mutta motivoiko monen vuoden opiskelu, kun vaativasta asiantuntijatyöstä maksetaan vain 2 854 euroa kuussa?
Kansalaiset ovat kulttuurimyönteisiä.
Korkeakoulutetun museo- ja kulttuuriperintöalan osaajan mediaanipalkka on kyselymme mukaan noin 1 500 euroa kuukaudessa vähemmän kuin muiden korkeakoulutettujen. Tilastokeskuksen mukaan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden mediaanipalkka on 4 400 euroa kuukaudessa, ja museoalan palkat jäävät myös 276 euroa alle kaikkien palkkatulonsaajien mediaanipalkan, joka on 3 130 euroa kuukaudessa.
Yhdessäkään vaalikoneessa ei ole kulttuuriin tai kulttuuriperintöömme liittyviä kysymyksiä. Kansalaiset ovat kuitenkin kulttuurimyönteisiä. Kattojärjestömme Akavan erityisalojen teettämän Kantar TNS:n kyselyn mukaan selkeä enemmistö, 76 prosenttia, pitää kulttuuria kansalaisen peruspalveluna. Kulttuuripalvelut ovat myös kunnille merkittävä vetovoimatekijä, joka houkuttaa kuntaan niin asukkaita kuin matkailijoitakin.
Kulttuurin hyvinvointivaikutuksia on pystytty osoittamaan usealla eri mittarilla. Kulttuuriin sijoitettu euro tuottaa enemmän kuin vie. Siksi mahdolliset leikkaukset alallamme toimisivat kehitystä jarruttavana tekijänä entisestään.
Susanna Sääskilahti
puheenjohtaja
Katariina Mäkelä
toiminnanjohtaja
Museoalan ammattiliitto MAL ry
******
Mielipidekirjoituksemme julkaistiin Helsingin Sanomissa 18.3.2023. Kuvakaappauksen kuva: Kansallismuseon portailla on Emil Wikströmin karhuveistos.
Palkkamediaani (2854 e/kk), korkeakoulutettujen osuus (94 %) ja alanvaihtoa harkitsevien (64 %) luvut perustuvat MALn ajanjaksolla 5.12.2022 – 10.1.2023 toteuttamaan palkkakyselyyn. Kyselyyn vastasi 483 museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaista. Kyselyn raporttia ei ole vielä julkaistu.
Ajankohtaista
Myönsimme apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin
Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2020 apurahaa myönnettiin muun muassa erityispedagogiikan ja aluetieteen opintoihin, kirjansidontakurssille sekä museoalan opinnäytetöihin.
Lue lisääKUMUsta kuuluu! -podcastissa monimuotoinen museoala: haastattelussa MALn Heta Hedman
Järjestökoordinaattorimme Heta Hedman vieraili Jyväskylän yliopiston Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa -tutkinto-ohjelman KUMUsta kuuluu! -podcastissa kertomassa museoalan kuulumisista.
Lue lisääMuseoalan ammattiliiton lausunto kulttuurialan eettisestä toimielimestä
Museoalan ammattiliitto pitää tärkeänä, että Kulttuurialan eettinen neuvosto perustetaan ja siten kehitetään alan eettistä toimintaa freelance-, valtio-, kunta- ja säätiöpuolella. Keskeistä on toimintakulttuurin tervehdyttäminen hyvän johtamiskulttuurin kautta.
Lue lisääRovaniemeläinen Tuire Eilittä jatkaa Akavan Erityisalojen puheenjohtajana, myös MALn puheenjohtaja jatkaa hallituksessa
Tuire Eilittä valittiin Akavan Erityisalojen puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle. – Naisvaltaisten alojemme osaajia tulee arvostaa enemmän ja tämän on näyttävä myös palkassa, Tuire Eilittä sanoo.
Lue lisääKysely museo-oppaille 2020
Haluamme kartoittaa museo-oppaiden nykytilannetta ja saada eväitä opastyön edunvalvontaan, jotta voimme kehittää alan työoloja. Kyselymme on suunnattu museo-oppaille, jotka opastavat tällä hetkellä tai joilla on viimeaikaista opastuskokemusta museokentältä.
Lue lisääKuntavaaliteemat Akavan Erityisaloilta: Hyvän hallinnon ja kulttuuripalvelujen merkitys esiin
Asiantuntevasti tuotetut kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- ja hallintopalvelut parantavat kuntalaisten hyvinvointia ja elämänhallintaa.
Lue lisääMuseoalan ammattiliitto osallistui kulttuuriministerin pyöreän pöydän keskusteluun
MAL kutsuttiin tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon pyöreän pöydän ääreen 16.9.2020 keskustelemaan taide- ja kulttuurialan tulevaisuuden näkymistä. Korostimme erityisesti museoalan lyhyen ja pitkän aikavälin lisärahoitustarpeita.
Lue lisääMALn vuosikokous valitsi uudet luottamushenkilöt 2020 – 2022
MALn sääntömääräinen vuosikokous 23.9.2020 vahvisti vuoden 2019 tilinpäätöksen ja taseen, ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Kokous hyväksyi vuoden 2021 toimintasuunnitelman ja talousarvion. Kokous myös päätti jäsenmaksun vuodelle 2021.
Lue lisääMoikka maailma!
Tervetuloa WordPressiin. Tämä on ensimmäinen artikkelisi. Muokkaa sitä tai poista se ja aloita kirjoittamaan!
Lue lisääAkavan Erityisalat: Veikkaustuottojen pudotus kompensoitava; ei herätetä aktiivimallia
Budjettiriihessä leikkausuhan alla on kansalaisten hyvinvointia edistävä kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotyö, jota tulisi rahoittaa pelituottojen sijaan budjettivaroin. Akavan Erityisalat toivoo, että rahapelien ja yleishyödyllisten palvelujen kytkös purettaisiin.
Lue lisää- « Edellinen
- 1
- …
- 20
- 21
- 22
- 23
- Seuraava »