Selvitimme syksyllä 2020 kyselyn* avulla museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn kanssa. Perkaamme Museoalan ammattiliiton Mitä museo-oppaille kuuluu? - blogikirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Viimeisessä kirjoituksessa pohdimme, millaisilla keinoilla oppaiden työelämästä voidaan tehdä parempi.

Aikaisemmissa blogikirjoituksissa olemme keskittyneet kertomaan, millaisen kuvan opaskyselymme tulokset paljastavat nykypäivän museo-oppaan työelämästä ja sen haasteista. Nyt pohdimme, millaisilla keinoilla oppaiden työelämästä voidaan tehdä parempi.

Mitä valtio voi tehdä?

Oppaat ovat osa yhä suuremmaksi kasvavaa silpputyöläisten joukkoa, jonka perustarpeisiin nykyinen tukiverkko ei vastaa. Syy tähän löytyy opastamisen luonteesta ja siitä, että nykyinen järjestelmä on rakennettu perinteisen kokoaikaisen palkkatyön ehdoilla.

Oppaat sujahtavat turvaverkon silmukoiden läpi pääasiassa työtuntien epäsäännöllisyydestä ja laskemistavasta johtuen. Tämä tarkoittaa, ettei heidän työttömyysturvansa välttämättä toteudu, jos työssäoloehtoa kerryttäväksi työksi lasketaan vain opastukset. Kyselymme perusteella oppaat tekevät kuitenkin paljon näkymätöntä valmistelutyötä, jota ei lasketa tunteihin mukaan.

Oppaat ovat osa yhä suuremmaksi kasvavaa silpputyöläisten joukkoa, jonka perustarpeisiin nykyinen tukiverkko ei vastaa

Olemme jo ensimmäisessä blogikirjoituksessamme nostaneet esille Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän ehdotuksen, jossa työttömän päivärahan edellytykseksi riittäisi vähintään 844 € kuukausitulot kuuden kuukauden ajalta sen sijaan, että se lasketaan nykyisen mallin mukaan (18 h työtä/viikko yhtäjaksoisesti 26 kalenteriviikon ajan).

Toinen keino olisi muuttaa työssäoloehdon täyttyminen oppaiden osalta pienemmäksi, kuten esimerkiksi opettajilla, joiden työssäoloehto täyttyy 8 opetustunnista/viikko tavanomaisen minimin 18 työtuntia/viikko sijaan.  Nämä muutokset vaikuttaisivat merkittävästi paitsi museo-oppaiden, myös monien muiden itsensätyöllistäjien työoloihin.

Mitä työnantajat voivat tehdä?

Työelämä muuttuu ja joustavuus on päivän sana. Kyselymme mukaan osa oppaista arvostaa nimenomaan joustavuutta, kun taas toisille se merkitsee alityöllisyyttä ja on siten pakkovalinta. Työelämä, jossa työntekijän pitää joustaa oikeuksistaan saamatta siihen vastakaikua, ei ole oikeudenmukainen. Jos oppaiden halutaan sitoutuvan työantajaan, tulee työnantajan sitoutua oppaisiin. Se on merkki arvostuksesta, jota moni museo-opas kaipasi omalle työpanokselleen.

Edes perehtyneisyys ei välttämättä tuo palkankorotusta

Yksi keino osoittaa arvostusta on tunnistaa ja tunnustaa oppaiden työn merkitys maksamalla työstä asiallinen korvaus. Perehtyminen on erittäin keskeinen osa oppaan työtä. Siinä missä opettaja ei voi astua luokan eteen tietämättä tunnin aiheesta mitään, ei opaskaan voi kylmiltään hypätä vetämään kierrosta näyttelyssä tai kulttuuriperintökohteessa. Siitä huolimatta kyselyyn vastanneista oppaista vain joka toinen sai perehtymisestä palkkaa.

Edes perehtyneisyys ei välttämättä tuo palkankorotusta, sillä kokemuksen tuoma osaaminen samassa tai useammassa kohteessa näkyy käytännössä vain mahdollisuutena lisätunteihin tai pelkästään vastuullisten tehtävien lisääntymisenä.

Toinen oppaiden arvostukseen liittyvä kysymys on myös nykyisen peruutusturvan korjaaminen oikeudenmukaisemmaksi: jos opas on valmistautunut opastukseen ja asiakas peruuttaa opastuksen viime hetkellä, tulisi peruutus kompensoida oppaalle.

Mitä yksittäinen museo-opas voi tehdä?

Museoala on pienten resurssien ala. Tottuminen pieniin palkkoihin ja heikkoihin työehtoihin on kuitenkin noidankehä. Suostuminen epäoikeudenmukaisiin työehtoihin ja ala-arvoiseen palkkaan kolahtaa paitsi omaan, myös muiden nilkkaan. Siksi mihin tahansa ei tule suostua.

Oppaiden tärkein keino on saada niin omassa työssä kohdatut epäkohdat kuin työn merkityskin kuuluviin. Niistä voi keskustella omien työkavereiden, esihenkilöiden, luottamushenkilöiden tai oman ammattiliiton kanssa.

Toinen tärkeä keino on opetella sanomaan ei. Museo-oppaat ovat asiantuntijoita, joilla on paljon osaamista ja jotka usein joustavat paikatakseen työnantajapuolen resurssipulaa. Kulttuuriperintö ja taide ovat tärkeitä, mutta niiden vuoksi kenenkään ei tule uhrata terveyttään ja toimeentuloaan. Jos siis koet, että sinua painostetaan systemaattisesti joustamaan oman jaksamisesi ja toimeentulosi kustannuksella, muista että voit aina sanoa ei.

Mitä me ammattiliitot voimme tehdä?

Ammattiliittona me vaikutamme työelämässä työehtosopimusten (TES) kautta. Palkansaaja- ja työnantajajärjestöt neuvottelevat työehdoista ja minimipalkasta, joiden varaan voidaan nojata koko sopimuskauden ajan. Museoalalla on laaja työnantajapohja, sillä museoita on yksityisellä, kunnallisella ja valtiollisella sektorilla. Siksi työehtosopimuksiakin on useita.

Kuinka oppaat huomioidaan museoalan TES:eissä tällä hetkellä? Suoraan sanottuna, ei kovin hyvin. Useissa museoita koskevissa työehtosopimuksessa ei mainita oppaita tai opastamista lainkaan. Työehtosopimusta ei välttämättä tarvitsekaan soveltaa keikkatyöhön, jossa tuntimäärä jää hyvin vähäiseksi.

Otamme jatkossakin kantaa oppaiden asemaan ja pyrimme johtamaan keskustelua siitä, kuinka tärkeä voimavara oppaat todellisuudessa ovat

Keikkaluonteisen työn, kuten opastyön, puuttuminen työehtosopimuksista symboloi erinomaisesti ammattikunnan näkymättömyyttä ja keikkatyöläisten asemaa työelämässä. Se vaikeuttaa myös merkittävästi yksittäisen oppaan mahdollisuuksia neuvotella omasta asemastaan työnantajan kanssa: kattavan työehtosopimuksen sijaan hän voi vedota ainoastaan omassa työsopimuksessaan kirjattuihin ehtoihin, ellei työnantajan kanssa ole sovittu, että myös keikkatyöläiseen sovelletaan työehtosopimusta.

Kyselymme ja siitä heränneen keskustelun perusteella tulemme laatimaan Hyvän museo-opastyön suositukset.

Otamme jatkossakin kantaa oppaiden asemaan ja pyrimme johtamaan keskustelua siitä, kuinka tärkeä voimavara oppaat todellisuudessa ovat museo- ja kulttuuriperintökohteille. Toimimme oppaiden äänitorvena lainsäätäjien suuntaan ajamalla parannuksia työehtoihin.

Mutta me emme voi tehdä tätä yksin. Ammattiliittojen pitää olla selvillä siitä mitä museo-oppaille kuuluu. Kerro meille!

Mitä ajatuksia kyselymme ja blogit herättävät sinussa? Mitä museo-opastyön suosituksissa tulisi erityisesti huomioida?

Lue Mitä museo-oppaille kuuluu -kirjoitussarjan aiemmat kirjoitukset. Ensimmäisessä kirjoituksessa käsittelimme museo-oppaiden työmarkkina-aseman ja työttömyysturvan epävarmuutta. Toisessa kirjoituksessa pohdimme miten kyselyn vastaajien kertomukset rikkovat yleistä mielikuvaa nuoresta ja aloittelevasta museo-oppaasta. Kolmannessa kirjoituksessa tarkastelimme, millainen on museo-oppaan ammatti 2020-luvulla.

*Museoalan ammattiliitto MALn ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn kyselyyn museo-oppaille 16.11. – 30.11.2020 vastasi yhteensä 175 henkilöä. Museoalan ammattiliiton kirjoitussarjassa tuomme vastausten kautta esiin museo-oppaiden kokemuksia omasta työstään sekä työn kehittämiskohteista. Vastauksia hyödynnetään myös osana edunvalvontatyötämme, jolla edistämme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita pitkäjänteisesti. Suuret kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille!

Ajankohtaista

Kiinnostaako museo- ja kulttuuriperintöalan edunvalvonta? Hae MALn hallitukseen!

Kirjoittajalta MAL | 28.3.2024

Hallituksen jäsenenä olet jäsenistömme äänitorvi. Hallituksessa pääset näköalapaikalle käsittelemään museo- ja kulttuuriperintöalaa ravistelevia ajankohtaisia työelämä- ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Pääset sparraamaan edunvalvonta-asioita muiden hallituslaisten ja MALn toimihenkilöiden kanssa sekä myös osana laajemman ammattiyhdistysverkoston ja kattojärjestö Akavan Erityisalojen toimintaa.

Lue lisää
Yhdistelmätehtävät ovat kuntien kulttuurialan asiantuntija- ja esihenkilötehtävien ongelmana -teksti vihreällä taustalla

Yhdistelmätehtävät ovat kuntien kulttuurialan asiantuntija- ja esihenkilötehtävien ongelmana

Kirjoittajalta MAL | 20.3.2024

Oripään kunta julkaisi rekrytointi-ilmoituksen, jossa haettiin alle 3 000 euron kuukausipalkalla kirjastonjohtajaa vastuunaan kirjasto-, museo- ja kulttuuritoimi, kunnan markkinointi, maahanmuuttotyö sekä hyvinvointilautakunnan esittelijän tehtävät. Rekrytointi kuvastaa yleistymässä olevaa yhdistelmätehtävien ongelmaa.

Lue lisää
Mies lapioi kolikoita

Kulttuurista leikkaamalla ei pelasteta Suomen taloutta 

Kirjoittajalta MAL | 8.3.2024

Valtiovarainministeriö on julkaissut ehdotuksensa valtiontalouden kehyksiksi vuosille 2025–2028. Kulttuurin ja taiteen määrärahat ovat jälleen leikkausten kohteina. Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on puolestaan valtava. 

Lue lisää
Vihreällä taustalla Kansallisgallerian TES-neuvottelut käynnissä.

Neuvottelut Kansallisgallerian työehtosopimuksesta alkoivat 28.2.

Kirjoittajalta MAL | 1.3.2024

Kansallisgallerian työehtosopimus on voimassa 31. maaliskuuta saakka. Sopimuksen piiriin kuuluu noin 300 Kiasmassa, Ateneumissa ja Sinebrychoffin taidemuseossa työskentelevää henkilöä.
Kansallisgallerian työehtosopimuksesta neuvotellaan helmi–maaliskuussa.

Lue lisää
Kuvakooste kevään joogakuvista

Virkistystä kevääseen: jooga- ja rentoutushetkiä jäsenille (etänä)

Kirjoittajalta MAL | 1.3.2024

Myös tänä vuonna pääsemme virkistymään kevään etäjoogan äärellä. Tarjoamme jäsenetuna neljä etäyhteydellä toteutettavaa rentoutus- ja hyvinvointihetkeä, joiden toivomme tuovan virkistystä ja iloa kevääseesi!

Lue lisää
Helmikuun uutiskirje, piirros kaupunkitaloista ja sananostoina aiheita

Helmikuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 23.2.2024

Helmikuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille sähköpostiin 23.2. Olethan saanut omasi? Aiheina muun muassa uudet jäsenedut eli MALn jäsenaamut ja työhyvinvointia tukeva palvelu eli lainattava äänenvahvistin.

Lue lisää

Suomi tarvitsee antiikintutkimustaan

Kirjoittajalta MAL | 19.2.2024

MAL:n hallituksen jäsen Uula Neitola avaa kirjoituksessaan antiikintutkimuksen merkitystä ja asemaa tieteenalana Suomessa – sekä syitä sille, miksi antiikin kulttuuriperinnön tutkimusta ja opetusta on uhannut alasajo useissa suomalaisissa yliopistoissa. Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry asettuu tukemaan Antiikintutkimuksen verkoston ja Helsingin yliopiston antiikintutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestö Symposion ry:n tavoitetta säilyttää antiikin materiaalisen kulttuurin opetus Suomessa.

Lue lisää
Huolestunut nainen ja kolikoita, työttömyysturvalausunto

Lausuntomme hallituksen esitykseen työttömyysturvalain muuttamisesta

Kirjoittajalta MAL | 23.1.2024

Ansiopäiväraha on tarkoitettu väliaikaiseksi taloudelliseksi tueksi työnhakijan työttömyysjaksoille. Museo- ja kulttuuriperintöalalla, kuten niin monella naisvaltaisella alalla, palkkataso on matala. Palkasta ei pysty säästämään eikä siten varautumaan mahdollisiin työelämäkatkoksiin. Työttömyysturva on nimenomaan turva työttömyyden ajalle.

Lue lisää
Teksti: Lausuntomme vientivetoista työmarkkinamallia ja sovittelujärjestelmän kehittämistä koskeviin hallitusohjelmakirjauksiin

Lausuntomme vientivetoista työmarkkinamallia ja sovittelujärjestelmän kehittämistä koskeviin hallitusohjelmakirjauksiin

Kirjoittajalta MAL | 23.1.2024

Jos maan hallitus vahvistaa lain vientivetoisesta työmarkkinamallista, palkkaerojen kaventaminen ja
poistaminen tulee jatkossa mahdottomaksi julkisella sektorilla ja myös yksityisen sektorin
alipalkatuilla aloilla.

Lue lisää
Paremman työelämän puolesta Akava

MAL on mukana Akavan vastatoimissa

Kirjoittajalta MAL | 22.1.2024

MAL on Akavan Erityisalojen jäsenenä mukana keskusjärjestö Akavan ulosmarsseissa 6.2.2024 Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Ulosmarsseilla vaadimme maan hallitusta palaamaan suomalaiselle neuvottelujen tielle ja etsimään tasapainoisempia vaihtoehtoja työelämäheikennyksille.

Lue lisää
alanarvostus edunvalvonta museo-opas opas oppaat vaikuttaminen