18.6.2020 – MAL
Museot ovat toipumassa koronasta poikkeusjärjestelyin. Kevään sulku ja leikkautuneet lipputuotot näkyvät nyt varovaisuutena palkata kesätyöntekijöitä.
Museoalan ammattiliiton mukaan kevään ja kesän koronapandemia näkyy sekä opiskelijoiden että muun museoalan määräaikaisen työvoiman työtilanteessa kasvaneena epävarmuutena.
- Moni opiskelija on jäänyt kokonaan ilman kesätyötä, rekrytointeja on keskeytetty ja jopa aiemmin sovittuun on voinut tulla muutosta, kertoo järjestökoordinaattori Heta Hedman Museoalan ammattiliitosta.
- Olemme perinteisesti keväisin seuranneet museoalan kesätyöilmoituksia. Tänä keväänä museot rekrytoivat vähemmän, mutta avoinna olleiden työpaikkojen palkkaus on ollut suositusten mukainen. Siitä pisteet museoille, Hedman sanoo.
Museoalan opiskelijoiden ahdinko näkyy liiton jäsenneuvonnassa.
- Normaalioloissa liittomme kehottaa opiskelijoita hakeutumaan alan töihin kesäksi. Nyt museotyötä on niukemmin tarjolla, joten tänä kesänä voi olla sopiva hetki etsiä työtä, jota ei normaalisti tulisi kokeilleeksi, pohtii Museoalan ammattiliiton hallituksen opiskelijajäsen, arkeologiaa opiskeleva Jaakko Ervasti.
- Työnhaussa on nyt korostunut aivan erityisellä tavalla oma aktiivisuus: nyt jos koskaan on tärkeää uskaltaa avata suunsa ja olla ennakkoluuloton erilaisten töiden suhteen. Lopulta kaikenlainen työkokemus on eduksi. Hyödyllistä kokemusta voi kerryttää myös esimerkiksi järjestö- tai vapaaehtoistoiminnasta.
- Toimeentulon kannalta myös opiskelu kesän aikana voi olla kannattava ajatus. Kesä on hyvää aikaa esimerkiksi kurssien suorittamiseen tai opinnäytetyön valmistelemiseen.
- Koronapandemian vuoksi myös itselläni peruuntuivat kesälle suunnitellut työt museoalalla. Niiden tilalle on tullut muun muassa perheen auttamista ja oman gradun työstämistä, Oulun yliopistossa arkeologiaa opiskeleva Jaakko Ervasti kertoo.
Museoiden koronasulku vei monelta työn
Museot aukenivat kesäkuussa reilun kahden kuukauden sulun jälkeen poikkeusjärjestelyin. Turvavälien säilymiseen, korostettuun hygieniaan ja erilaiseen suojautumiseen panostetaan. Monet museot rajoittavat hallituksen ohjeistuksen mukaisesti sisälle pääsevän yleisön määrää ja yleisötapahtumia.
Museoalan ammattiliiton koronakyselyn mukaan moni museoammattilainen pystyi koronasulun aikana jatkamaan omaa työtään etänä. Joissain museoissa uudelleenorganisoitiin töitä siten, että asiakaspalvelutehtävissä työskenteleville osoitettiin muita tehtäviä.
- Monelta jäseneltämme loppuivat kuitenkin työt keväällä kuin seinään. Työttömyyskassasta päivärahaetuutta saavien jäsentemme määrä hyppäsi maaliskuusta kesäkuun alkuun 28 prosenttia. Ero viime vuoden kesäkuun alkuun on vielä dramaattisempi, työttömiä museoalan jäseniä oli nyt kesäkuun alussa 50 prosenttia enemmän, kertoo Museoalan ammattiliiton toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.
- Asiakaspalvelutyötä tekevät, oppaat ja keikkaluonteista työtä tekevät ovat koronakyselymme mukaan kärsineet eniten museoiden sulkeuduttua yleisöltä. Niukan kevään jälkeen valitettavasti myös kesä näyttäytyy tälle ryhmälle epävarmana.
Museoalan ammattiliiton koronakyselyyn vastanneista noin puolet koki poikkeustilanteella olleen vaikutusta myös työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Koronaepidemian koetaan aiheuttaneen ahdistusta, pelkoja, epävarmuutta, toivottomuutta sekä stressiä. Osa ahdistuksesta liittyy työpaikan säilymiseen ja toimeentuloon, mutta myös pelkoon terveydestä ja hyvinvoinnista uudenlaisen pandemian äärellä.
- Korona-aika on kuormittanut ja kuormittaa edelleen alamme ammattilaisia ja opiskelijoita niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Lähtökohtaisesti varsinkin opiskelijat ja muut asiakaspalvelutyöntekijät ovat haavoittuvaisessa tilanteessa museoalan työmarkkinoilla, Hedman, Mäkelä ja Ervasti summaavat.
Museoalan ammattiliitto ja Akavan Erityisalat jatkavat kampanjointia museoalan palkkojen edistämiseksi tunnisteella #alanarvostus. Korkeakoulutetut ammattilaiset tulee saada pois palkkakuopasta.
Museoalan ammattiliiton koronakysely toteutettiin 26.3.–14.6.2020. Kyselyyn vastasi 167 museoalan ammattilaista.
Lisätiedot:
Järjestökoordinaattori Heta Hedman
heta.hedman@museoalanammattiliitto.fi
puh. 040 838 0739
Toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä
katariina.makela@museoalanammattiliitto.fi puh. 040 7747 620
Museoalan ammattiliiton hallituksen opiskelijajäsen Jaakko Ervasti
arkeologian opiskelija, Oulun yliopisto
jaakko.ervasti@yahoo.com
puh. 044 061 2962
Koronasta kysyttyä / opiskelijat
Koronasta kysyttyä / 0-tuntisopimukset, keikkatyö, freelance-työ
Ajankohtaista
Kesäkuun uutiskirje julkaistu!
Kesäkuun jäsentiedote on kilahtanut juuri äsken jäsenten sähköposteihin. Nyt kannattaa lukea: aiheina mm. etätyökysely ja kesän kulttuuriliput!
Lue lisääHuomio yhdenvertaisuuteen työelämässä
Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Sukupuoli, ikä, etninen tai kansallinen alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto tai muu vakaumus, mielipide, vamma, terveydentila, seksuaalinen suuntautuminen tai mikään muukaan henkilöön liittyvä syy ei tee meistä eriarvoisia eikä oikeuta muita huonompaan kohteluun. Syrjintäperusteet on kirjattu myös lakiin.
Lue lisääKunta-alalle hyvätasoinen sopimus
Kunta-alalle on allekirjoitettu uudet kolmivuotiset työ- ja virkaehtosopimukset ja viiden vuoden palkkaohjelma. Sopimuksissa ovat mukana työnantaja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ja Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty). Sote ry (Tehy ja Super) ei ole mukana sopimuksessa.
Lue lisääLakkotarinoita-kampanja antoi äänen museotyön asiantuntijoille
MAL julkaisi touko-kesäkuun aikana seitsemän lakkotarinaa, joissa museoammattilaiset kertoivat, miksi osallistuivat tai tukivat kunta-alan lakkoa. Tarinoiden näkökulmat olivat monilta osin yhtenevät. Kulttuuriperinnön asiantuntijat ansaitsevat oikeudenmukaisen korvauksen tekemästään arvokkaasta työstä.
Lue lisääMuseo- ja kulttuuriperintöalan etätyökysely käynnissä
Viime vuosina työn tekemisen murros on uudistanut tapaa tehdä töitä kaikilla aloilla. Uudet työn tekemisen mallit ovat alkaneet vakiinnuttaa paikkaansa myös museoalalla. Tässä kyselyssä kartoitamme etä- ja hybridityön nykytilaa ja tulevaisuutta museo- ja kulttuuriperintöalan tehtävissä. Toivomme kyselyyn vastauksia monipuolisesti alan eri työkentillä ja eri asemissa työskenteleviltä henkilöiltä.
Lue lisääKunta-alalle neuvottelutulos
JUKO, JAU ja KT ovat saavuttaneet kunta-alan neuvottelutuloksen. Sopimuksen sisällöstä kerrotaan, jos kaikkien järjestöjen hallinnot hyväksyvät neuvottelutuloksen. JUKOn neuvottelukunnat ja hallitus kokoontuvat tiistaina 7. kesäkuuta. Akavan Erityisalojen hallinto käsittelee neuvottelutulosta osaltaan tänään maanantaina.
Lue lisääLakkotarinoita-kampanja 2022: ”On todella tärkeää taistella misinformaatiota vastaan ja tuottaa oikeaa tietoa”
Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.
Lue lisääLakkotarinoita-kampanja 2022: ”Konservaattori asiantuntijana ja museotyön moniosaajana”
Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.
Lue lisääTärkeä osa minua -kampanja kertoo ammatti-identiteetin merkityksestä
Tärkeä osa minua -kampanjassa Akava jäsenjärjestöineen etsi ja jakoi tarinoita ammatti-identiteetin muodostumisesta ja merkityksestä.
Lue lisääYksityisten museoiden uusi työehtosopimus
Oppaiden ja osa-aikaisen tuntityöntekijöiden asemaa onnistuimme nostamaan kirjauksella siitä, ettei heihin tule soveltaa perusteetta muita työntekijöitä epäedullisempia ehtoja. Vapaa-aikana matkustamisen suositus on nyt myös entistä ohjaavampi.
Lue lisää- « Edellinen
- 1
- …
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- …
- 23
- Seuraava »