Veroeuroillamme rahoitetaan monenlaisia yhteiskunnalle tärkeitä toimintoja – rahojen kohdentaminen aiheuttaa paljon keskustelua ja päättäjät joutuvat tekemään arvovalintoja.

Usein nimenomaan sosiaali- ja terveysmenot ja kulttuuri nähdään vastakkaisina menoerinä; toisen voittaessa toinen häviää. Näinhän ei kuitenkaan ole.

Kulttuurin hyvinvointivaikutuksia ei voi väheksyä

Helmikuussa kuulimme uutisista, miten ”Lippujen varausjärjestelmä kaatui ihmisten rynniessä taidemuseoon”, kun pääsylippujen verkkomyynti alkoi. Ja huhtikuun lopulla ihmiset hehkuttivat TV-uutisissa ”Aivan mahtava juttu, tätä on niin odotettu”, kun taidenäyttelyyn myytiin ennakkolippuja ja sinne pääsi jälleen tutustumaan livenä.

”Lippujen varausjärjestelmä kaatui ihmisten rynniessä taidemuseoon”

Ateneumin viestinnästä kerrottiin, että ensimmäisten kahdenkymmenen minuutin aikana näyttelyyn myytiin Lippupisteen kautta 2500 lippua. Lippujen myyntitahti oli siis käsittämättömät 125 lippua minuutissa! Museoon - Ilja Repinin ”keikalle”. Puoleen päivään mennessä lippuja oli myyty jo yli 5000 kappaletta. Pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin esimerkiksi Serlachius-museon Banksy-näyttely on herättänyt suurta kiinnostusta, sinnekin pitää varata liput ennakkoon ja ne ovat loppuneet jo kesken… Aikamoista. Ja kertoo ihmisten tarpeesta ja kaipuusta museoelämysten pariin.

Mutta mitä museot ja kulttuuri tuovat ihmisten henkiselle hyvinvoinnille?

Museopalveluiden merkitys hyvinvointitekijänä on noussut aiemmin esiin Akavan Erityisalojen ja Museoalan ammattiliiton teettämissä kyselyissä; reilu vuosi sitten julkaistussa kyselytutkimuksessa liki 70 prosenttia vastaajista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteen ”Museokäynnit edistävät kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia” kanssa. - Edistävät terveyttä ja hyvinvointia! Kulttuurilla on siis varsin paljon painoarvoa sosiaali- ja terveyspuolelle.

Tätä vuosittain teettämäämme kyselyä tukee erinomaisesti Museokortin ja Mieli ryn juuri julkaistu tutkimus, johon maaliskuussa 2021 vastasi yli 8 000 henkilöä. Museoon, teatteriin tai elokuviin aikoo suunnata lähes jokainen kyselyyn vastannut, kunhan koronaepidemia hellittää.

Tulokset kertovat korona-ajan synnyttämästä patoutuneesta tarpeesta taide- ja kulttuurielämyksille. Kyselyssä nousi esille, että merkittävimmiksi kulttuurielämysten ja -palvelujen tarjoamiksi asioiksi nousivat luonnollisesti elämyksellisyys ja viihtyminen.

Mutta heti perässä mainittiin kulttuurin vaikutukset

  • hyvinvointiin,
  • oppimiseen ja uusiin näkökulmiin maailmaan,
  • arjesta palautumiseen ja irrottautumiseen.

Taiteen, kulttuurin ja erilaisten kulttuuripalvelujen koettiin vaikuttavan mielen hyvinvointiin ja jaksamiseen muun muassa

  • tarjoamalla virikkeitä ja ajateltavaa,
  • rentouttamalla,
  • kohentamalla mielialaa ja
  • edistämällä positiivista mielenterveyttä.

Liki neljännes (25 %) vastaajista koki kulttuuripalvelujen lievittävän ahdistuneisuutta tai masennusta ja viidennes (20 %) koki palveluilla olevan vaikutuksia sosiaalisen syrjäytymisen vähentämiseen.

"Liki 25 % koki kulttuuripalvelujen lievittävän ahdistuneisuutta tai masennusta ja 20 % koki palveluilla olevan vaikutuksia sosiaalisen syrjäytymisen vähentämiseen."

Jo muutama vuosi sitten kerrottiin kansainvälisestä tutkimuksesta, jonka perusteella saatiin vahvaa näyttöä taiteen ja taiteellisen toiminnan merkityksestä fyysisen ja psyykkisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä osana hoitoa ja paranemista. Esimerkiksi Iso-Britanniassa Taidetta reseptillä -projektin oli havaittu vähentäneen yleislääkärikäyntejä 37% ja sairaalakäyntejä 27%.

Miksi kuitenkin joudumme koko ajan lukemaan kulttuuripuolen säästöistä ja vähennyksistä, kun valtiontaloudessa suunnataan yhteisiä verovarojamme? Sosiaali- ja terveysmenot ovat meille kaikille tärkeitä, mutta päättäjien tulisi nähdä terveys ja hyvinvointi ja sen osa-alueet laajemmin. Panostamalla taiteen ja kulttuurin tuottamiin ennaltaehkäiseviin, osallistaviin, kuntouttaviin ja yleistä hyvinvointia lisääviin palveluihin, voitaisiin loppupeleissä säästää iso erä sosiaali- ja terveysmenoissa. Kyse onkin ymmärryksestä ja arvovalinnoista, kuten niin monessa muussakin asiassa.

 

Lähteet: 

 

Toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä

Kirjoittaja Katariina Mäkelä on Museoalan ammattiliiton toiminnanjohtaja

Ajankohtaista

Seteleitä ja teksti Helsingin kaupungin palkkasotkusta

Helsingin palkkasotku kärjistyy – kaupungin korvattava vahingot

Kirjoittajalta MAL | 17.4.2023

Helsingin kaupunki maksaa palkkoja edelleen räikeästi väärin. – Tilanne ei ole korjaantunut. Väärin maksettu palkka vaikuttaa myös sosiaalietuuksiin. Kaupungin on korvattava aiheuttamansa vahingot, vaatii Akavan Erityisalat.

Lue lisää
Vuosikokous 2023 -teksti ja hannunvaakunoita ja puheenjohtajan nuija

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 19.4.2023

Kirjoittajalta MAL | 11.4.2023

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena keskiviikkona 19. huhtikuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 13.4. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!

Lue lisää
Kuvassa tietokoneen näyttö, jossa kokouskuva

Suojattu: MALn vuosikokous – hallitushakijat esittelyssä!

Kirjoittajalta MAL | 6.4.2023

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Lue lisää
Teksti ja hannunvaakunoita: Lausuntomme: Aineettoman kulttuuriperinnön toimenpideohjelma 2023-2028

Lausuntomme: Aineettoman kulttuuriperinnön toimenpideohjelma 2023-2028

Kirjoittajalta MAL | 3.4.2023

Osallistuminen aineettoman kulttuuriperinnön keräämiseen ja tallentamiseen mahdollistuu, kun eri yhteisöillä on tietoa, ja siten myös keinoja, tuoda elävää perintöä näkyväksi sekä tallentaa sitä. Viestinnän rooli onkin aineettoman kulttuuriperinnön keräämisessä erityisen tärkeä.

Lue lisää
Käsi, joka allekirjoittaa sopimusta

Yksityisille museoille saatiin uusi työehtosopimus

Kirjoittajalta MAL | 23.3.2023

– Aivan uutta on työehtosopimuskaudelle asetettava kehittämistyöryhmä, joka tulee selvittämään mahdollisuuksia lisätä museoalan houkuttelevuutta työmarkkinoilla. Työvoiman saatavuus ja pysyvyys on alalla yhä suurempi haaste.

Lue lisää
HS kuvakaappaus mielipidekirjoituksesta, Kansallismuseon karhupatsas

Mielipidekirjoituksemme: Museo- ja kulttuuriperintöala ei kestä enää leikkauksia

Kirjoittajalta MAL | 18.3.2023

Kun ehdotetaan leikkauksia, tulisi olla jotain, mistä leikata. Kulttuurin osuus valtion budjetista ei ole edes yhtä prosenttia, joka poliittisessa keskustelussa on ollut tavoitteena jo usean vuoden ajan.

Lue lisää
Kädenpuristus sopimuksesta

Neuvottelutulos yksityisten museoiden työehtosopimuksesta

Kirjoittajalta MAL | 14.3.2023

Akavan Erityisalat ja Palvelualojen työnantajaliitto PALTA ovat päässeet neuvottelutulokseen yksityisten museoiden työehtosopimuksesta. Sopimuksen piirissä on noin 600 työntekijää.

Lue lisää
Uutisotsikoita jäsentiedotteesta maaliskuu 2023

Maaliskuun jäsenkirje lähetetty sähköpostissa!

Kirjoittajalta MAL | 9.3.2023

Maaliskuun uutiskirje on lähetetty 8.3. Käy lukemassa edunvalvontakuulumiset palkkaratkaisuista. MALn hallitushaku on myös avattu – lue lisää ja hae hallitukseen!

Lue lisää
Kunta-ala 2023 -2024 -teksti punaisella pohjalla

Palkankorotukset kasvoivat kunnissa ja hyvinvointialueilla – lisäksi kertaerä!

Kirjoittajalta MAL | 7.3.2023

Neuvottelujen tuloksena vientialojen heijastusvaikutus siirtyi täysimääräisenä kuntien ja hyvinvointialueitten palkankorotuksiin. Tämä tulos takaa kuntiin ja hyvinvointialueille palkkauksen tason nostamisen palkkaohjelman avulla. Sitä kevään 2022 lakoilla juuri haettiin!

Lue lisää
Kansallisgallerian palkkaratkaisu 2023 -teksti vihreällä pohjalla.

Kansallisgalleriaan palkkaratkaisu hyvällä yhteistyöllä

Kirjoittajalta MAL | 7.3.2023

Kansallisgalleriassa työnantaja ja luottamusmiehet pääsivät määräajassa paikalliseen palkkaratkaisuun työehtosopimuksen ns. optiovuoden käyttämisestä vuonna 2023.

Lue lisää