Kunta-alalle on allekirjoitettu uudet kolmivuotiset työ- ja virkaehtosopimukset ja viiden vuoden palkkaohjelma.

Sopimuksissa ovat mukana työnantaja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ja Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty). Sote ry (Tehy ja Super) ei ole mukana sopimuksessa.

 

Sopimukset noudattavat aiemmin toukokuussa annettua sovittelulautakunnan sovintoehdotusta. Tunnustelut sopimuksesta, jossa olisivat mukana vain JUKO, JAU ja KT, aloitettiin heti sovittelulautakunnan sovintoesityksen hylkäämisen jälkeen 11. toukokuuta.

Erityisen haastavia kohtia erillissopimuksessa olivat pääsopimuksen ja ”turvalausekkeen” kirjaaminen. Pääsopimus on kunta- ja hyvinvointialueitten sopimusrakennetta ja -osapuolia määrittävä sopimus. ”Turvalausekkeella” tarkoitetaan sopimuksen ulkopuolelle jääneen Sote ry:n mahdollisten lisäpalkankorotusten heijastumista sopimuksen tehneisiin. Sekä pääsopimus että ”turvalausekkeet” ovat osana allekirjoitettuja sopimuksia.

Sopimukset ovat kolmivuotisia ja ovat voimassa 1.5.2022-30.4.2025. Palkankorotusten lisäksi merkittävää on, että perhevapaista saatiin hyvätasoiset sopimusmääräykset.

Mukana ovat kaikki kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset kuten Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES, Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimus SOTE-sopimus, Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen OVTES ja Kunta-alan teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus TS.

Saavutetun sopimusratkaisun myötä JUKOn kunta-alalle julistama ylityö- ja vuoronvaihtokielto päättyy keskiviikkona 8. kesäkuuta klo 24.00.

 

Palkankorotus tänä vuonna 2,5 prosenttia

Palkkoja korotetaan tänä vuonna takautuen 1.6. lukien 2 prosentin yleiskorotuksella. Korotus on kuitenkin vähintään 46 euroa kuukaudessa, joka kohdentuu enintään 2 300 euron palkkoihin.

Lokakuussa 1.10. on paikallisesti kohdennettava 0,5 prosentin palkankorotuserä. Jos erän kohdennuksesta ei päästä paikallisissa neuvotteluissa yksimielisyyteen, se maksetaan kaikille yleiskorotuksena. Paikallisen erien käyttämisestä neuvottelevat ainoastaan JUKO, JAU ja työnantaja.

 

Palkankorotukset vähintään 1,9 prosenttia vuosina 2023 ja 2024

Vuosina 2023 ja 2024 palkankorotukset ovat 1,9 prosenttia. Korotuseristä 1,5 prosenttia maksetaan yleiskorotuksena ja 0,4 prosenttia paikallisesti kohdennettavana eränä. Palkankorotukset maksetaan kesäkuun alussa 1.6.2023 ja 1.6.2024. Paikallisten erien käyttämisestä neuvottelevat ainoastaan JUKO, JAU ja työnantaja.

Jos vientiteollisuudessa neuvotellaan näille vuosille 1,9 prosenttia suurempia palkankorotuksia, nostavat ne automaattisesti myös kuntasopimusten palkankorotuksia. Palkankorotusten tasossa verrataan teknologiateollisuuden, kemianteollisuuden ja AKT:n työehtosopimusten palkankorotusten keskiarvoa vuosina 2023 ja 2024.

 

Palkkaohjelma vuosille 2023 -2027 – yhteensä noin 5 prosenttia

Kunta-alan veto- ja pitovoiman lisäämiseksi sovittiin viisivuotisesta palkkauksen kehittämisohjelmasta, joka korottaa palkkoja sopimuskorotusten lisäksi. Palkkaohjelman tavoitteena on parantaa kunta- ja hyvinvointialan työpaikkojen kilpailukykyä, henkilöstön saatavuutta, työelämän laatua ja palvelutuotannon tuloksellisuutta.

Palkkaohjelma ajoittuu vuosille 2023–2027 ja koskee kaikkia sopimusaloja. Palkkaohjelman palkankorotuserien kohdentamisesta neuvotellaan joko paikallisesti tai keskitetysti. Näiden erien käyttämisestä neuvottelevat ainoastaan JUKO, JAU ja työnantajaosapuoli.

Palkkaohjelman palkankorotuserät ovat 1.6.2023 paikallinen järjestelyerä 1,2 %, 1.2.2024 keskitetty järjestelyerä 0,4 %, 1.6.2024 paikallinen järjestelyerä 0,6 %, 1.6.2025 paikallinen järjestelyerä 0,8 %, vuonna 2026 paikallinen järjestelyerä 0,8 % ja vuonna 2027 paikallinen järjestelyerä 1,2 %. Tästä poiketen on mahdollista, että keskitettyjä järjestelyeriä olisi kaksi yhden sijasta.

 

Historialliset lakot purivat

Kunta-alan muita aloja parempi palkkaratkaisu ei tullut ilmaiseksi tai helpolla. Tänä keväänä kunta-alalla on koettu poikkeuksellisen raskas neuvottelukierros useine ylityö- ja vuoronvaihtokieltoineen ja lakkoaaltoineen.

- Tätä tulosta ei olisi saavutettu ilman historian tiukimpia kunta-alan panostustoimia, joissa kaikissa jäsenemme olivat mukana. Painostustoimet toteutettiin poikkeuksellisen hyvällä yhteishengellä järjestö- ja keskusjärjestörajat ylittäen, sanoo kuntasektorin neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari Akavan Erityisaloista.

Jäsenemme mm. kirjastoissa, museoissa ja suun terveydenhuollossa olivat lakossa kaikissa kymmenessä lakkokaupungissa. Nämä ryhmät lakkoilivat kaikkien noin 5 000 kuntajäsenemme puolesta. Kiitos kaikille lakkoihin osallistuneille!

- Tätä tulosta ei olisi saavutettu ilman historian tiukimpia kunta-alan panostustoimia, joissa kaikissa jäsenemme olivat mukana.

Tulossa tarkempaa tietoa sopimuksesta

  • Avaamme uuden sopimuksen yksityiskohtia Kuntatiimi-tiedotteessa, joka ilmestyy lähipäivinä.
  • Webinaari kuntasopimuksesta järjestetään torstaina 16.6. klo 17-19. Erillinen kutsu on tulossa!

 

Olitko lakossa? Muista hakea lakkoavustusta!

Akavan Erityisalojen hallitus on päättänyt kunta-alan kevään 2022 lakkoja koskevan lakkoavustuksen määräksi 110 €/päivä.

Huom! Olet oikeutettu lakkoavustukseen myös viikonlopun osalta, jos työnantaja pidättää palkan ko. ajalta lakkoon osallistumisen perusteella. > Hae lakkoavustusta

***********

Teksi julkaistu alunperin Akavan Erityisalojen sivuilla.

Ajankohtaista

Kolme henkilöä seisoo museon näyttelytilassa

Kysely: Suomalaiset mieltävät kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelut vahvasti elinvoimatekijöiksi

Kirjoittajalta MAL | 8.6.2021

Hyvät kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelut ovat kunnalle tärkeä elinvoimatekijä, arvioi 86 prosenttia suomalaisista. Vähiten kulttuurimyönteisissä perussuomalaisissakin näin ajattelevien määrä on kasvanut selvästi viime vuosina. Kysely kertoo myös koronan pitkittymisen lisänneen kulttuurin kaipuuta.

Lue lisää

Museoalan opiskelija, et ole yksin työelämässä

Kirjoittajalta MAL | 2.6.2021

Museoalalla on eletty haastavia aikoja koronan mainingeissa, ja epävarmuudesta ovat kärsineet niin ammattilaiset kuin opiskelijat. Ammattijärjestön merkitys on korostunut vaikeana aikana, kirjoittaa Museoalan ammattiliiton järjestökoordinaattori Heta Hedman.

Lue lisää
yhdessa teams

Museoiden säilyminen ja kehittyminen kuntapalveluna on taattava

Kirjoittajalta MAL | 31.5.2021

Museoista yli puolet on kuntien omistamia ja kunnat ovat tärkeitä tukijoita myös yksityisille museoille. SOTE-uudistuksen jälkeen kunnilla ja alueilla on entistä keskeisempi rooli museotoiminnan turvaajina; niin ylläpitäjinä, tukijoina kuin kehittäjinä

Lue lisää
Korjausrakentamisen tutkija Katariina Ruuska-Jauhijärvi työskentelee Kymenlaakson museossa Kotkassa.

Taustalta näkyväksi – osaavat museoalan ammattilaiset

Kirjoittajalta MAL | 24.5.2021

Kunnat ovat merkittäviä työnantajia museo-, kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluissa. Yhteisessä kampanjassa Akavan Erityisalojen kanssa nostamme kuntavaalien alla esiin ammattilaisia, jotka luovat kuntien laadukkaita palveluita.

Lue lisää
Henkilö on pöydän ääressä tietokoneella ja soittaa puhelua.

Jäsen, muistathan palvelusi – uutta suuntaa uravalmennuksesta!

Kirjoittajalta MAL | 20.5.2021

Oletko hakemassa työtä tai pohditko uutta suuntaa urallesi? Maksuttomista urapalveluista saat tukea työnhakuun, apua urasuunnitteluun ja omassa työssä kehittymiseen sekä vahvistusta työhyvinvointiin. Tavattavissasi on myös työpsykologi.

Lue lisää
Piirroskuva tutkijasta, joka tekee työtä tietokoneen ääressä.

Koronakysely 2021 käynnissä

Kirjoittajalta MAL | 20.5.2021

Koronaepidemian alkaessa keväällä 2020 kysyimme museoammattilaisten kokemuksia ja tuntemuksia epidemian vaikutuksista alalle ja omaan työhön. Uusimme kyselyn keväällä 2021 epidemian jatkuttua yli vuoden.

Lue lisää
Piirroskuva erilaisista asiakkaista museossa.

Mitä museo-oppaille kuuluu – Opastaminen on oikea ammatti

Kirjoittajalta MAL | 19.5.2021

Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Tällä kertaa tarkastellaan, miten vastaukset rikkovat mielikuvaa opastamisesta väliaikaisena sivutyönä.

Lue lisää

Museoalan ammattiliitto: Museoalan harjoittelupalkat kuntoon!

Kirjoittajalta MAL | 7.5.2021

Museot ovat tarjonneet opiskelijoille hyviä harjoittelupaikkoja koronapandemiasta huolimatta, kiittää Museoalan ammattiliitto. Harjoittelun palkkauksessa on kuitenkin usein parannettavaa.

Lue lisää
Näyttelyn ripustuskuva

Kulttuurin hyvinvointivaikutuksia ei voi väheksyä – huomioidaanko tämä näkökulma rahoituksessa?

Kirjoittajalta Katariina | 6.5.2021

Veroeuroillamme rahoitetaan monenlaisia yhteiskunnalle tärkeitä toimintoja – rahojen kohdentaminen aiheuttaa paljon keskustelua ja päättäjät joutuvat tekemään arvovalintoja.

Lue lisää
Museokävijä katselee museoesineitä näyttelyssä.

Terveisiä OKMn tiedotus- ja keskustelutilaisuudesta, jossa kerrottiin toisen lisätalousarvion määrärahojen kohdentamisesta

Kirjoittajalta MAL | 3.5.2021

Hallitus on linjannut tukipaketista, joka kohdennetaan kulttuurille, taiteelle, liikunnalle ja tapahtuma-alalle osana vuoden 2021 toista lisätalousarviota.

Lue lisää
ae alanarvostus alipalkkaus ammattilainen arvoaasiantuntijalle fm juko koulutettu koulutus kulttuuriperintö lakko lakko2022 lakonuhka maisteri mal mielenilmaus moniosaaja museoala neuvottelu palkkaohjelma palkkapäivä silpputyö sopien2022 sopimus tes