Hyvät kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelut ovat kunnalle tärkeä elinvoimatekijä, arvioi 86 prosenttia suomalaisista. Vähiten kulttuurimyönteisissä perussuomalaisissakin näin ajattelevien määrä on kasvanut selvästi viime vuosina. Kysely kertoo myös koronan pitkittymisen lisänneen kulttuurin kaipuuta.

Kulttuuri on kotipaikkakunnan vetovoimatekijä, johon tulee panostaa

Suomalaiset näkevät kulttuurin selkeästi oman kotipaikkakuntansa elinvoima- ja vetovoimatekijäksi, johon tulee panostaa. Näkemykset ovat pysyneet vuosikaudet vankan kulttuurimyönteisinä, kertoo Kantar TNS:n gallup.

Nyt keväällä tehdyn kyselyn mukaan neljän viidesosan (82 %) mielestä oman kotipaikkakunnan ”on panostettava hyviin kirjasto-, museo- ja kulttuuripalveluihin”.

Selkeä enemmistö (76 %) pitää kulttuuria kansalaisen peruspalveluna.

Valtaenemmistön (86 %) mielestä kyseessä on omalle kotipaikkakunnalle ”tärkeä elinvoimatekijä”.

Neljä viidesosa (80 %) kallistui sen kannalle, että ”hyvin toimivat kulttuuripalvelut ovat vetovoimatekijä, joka houkuttelee matkailijoita paikkakunnalle”.

 

Hyvät kulttuuripalvelut vaativat hyviä tekijöitä ja toteuttajia

Suurin osa suomalaisista tunnustaa myös sen, että hyvät kulttuuripalvelut vaativat hyviä tekijöitä ja toteuttajia.

Kun väitettiin, että ”laadukkaiden kulttuuripalvelujen tuottamisen edellytyksenä ovat koulutetut asiantuntijat”, useampi kuin kolme neljästä tutkimukseen osallistuneesta yhtyi ajatukseen.

 

Kulttuuriasenteet vaihtelevat puoluekannan mukaan

Vaatimus panostamisesta hyviin kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluihin on vahva kaikissa väestöryhmissä. Keskimääräistä useammin sen kuitenkin esittävät naiset, iäkkäät sekä kaupunkimaisessa ympäristössä asuvat.

Perussuomalaiset esittävät vaatimuksen lievemmin. Heistä keskimääräistä harvempi toivoo kotikunnan panostavan kulttuuripalveluihin.

Kulttuurimyönteisyyden ”syvimmän jakolinjan” voi sanoa kulkevan viher-vasemmiston ja perussuomalaisten välillä. Kokoomuksen ja keskustan kannattajat asettuvat välimaastoon.

Kulttuurimyönteisyys on lähes kaikilla tutkimuksen mittareilla pudonnut hieman edellisestä, vuoden 2019 gallupista.

Poikkeuksena ovat vastaukset elinvoimakysymykseen. Jonkin verran useampi totesi nyt hyvien kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelujen olevan omalle kotipaikkakunnalleen tärkeä elinvoimatekijä.

Erityisesti näkemys oli saanut huimasti lisää jalansijaa perusuomalaisten joukossa. Kun vuonna 2019 heistä 48 prosenttia oli jokseenkin tätä mieltä, tämän kevään mittauksessa näin ajattelevia oli 73 prosenttia. Myös vasemmistoliiton kannattajissa tämä näkemys oli vahvistunut entisestään.

- Ilahduttavaa on varsin vankka kulttuurimyönteisyys kaikissa puolueissa. Toivottavasti tämä lupaa vahvistuvia kuntien kulttuuri-, kirjasto- ja museopalveluita ympäri Suomen, arvioi toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki Akavan Erityisaloista kuntavaalien alla.

- Myönteistä on myös se, että tunnistetaan osaamisen merkitys. Vain koulutetut ammattilaiset takaavat, että kunnissa on jatkossakin laadukkaat ja kehittyvät kirjasto-, kulttuuri- ja museopalvelut. Laatu ei synny itsestään, kunnon palvelut edellyttävät kunnon resursointia, Luomanmäki muistuttaa.

 

Kulttuurin kaipuu lisääntyi pandemian pitkittyessä

Koronasulkujen vaikutuksia kulttuurin kaipuuseen tutkittiin TNS Kantarin gallupin avulla sekä ensimmäisenä että toisena koronakeväänä. Pitkittynyt pandemia sai yhä useamman kaipaamaan kirjastoon, museoon, konserttiin ja kulttuuritapahtumiin.

Esimerkiksi museoiden ja konserttien kohdalla hyppäys on huomattava. Ensimmäisen koronasulun jälkeen museoon kaipasi erittäin paljon, paljon tai edes vähän 43 prosenttia. Toisena koronakeväänä näin vastanneiden määrä oli kivunnut 60 prosenttiin. Konserttien kohdalla vastaavat luvut olivat 52 prosenttia ja 67 prosenttia.

Kirjastoa kaivattiin eniten kumpanakin pandemiakeväänä. Tuoreimmassa mittauksessa 43 prosenttia suomalaisista tunsi paljon ja 74 prosenttia ainakin jonkin verran kaipuuta kirjastoon.

 

 

 

Tutkimusta varten haastateltiin yhteensä 1.007 henkilöä 26.2. – 5.3.2021 välisenä aikana. Aineisto kerättiin hyödyntäen Gallup Kanavaa. Kyseessä on Kantar TNS Oy:n kotitalouspaneeli, jossa erikseen rekrytoitu joukko vastaa kyselyihin viikoittain internetissä.

Tutkimuksen vastaajajoukko edustaa maamme 15 - 74 -vuotiasta väestöä pois lukien Ahvenanmaan maakunnassa asuvat. Tilastollinen virhemarginaali on keskimäärin 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Tulokset ovat osa Kansalaisten käsitykset kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluista sekä hyvästä hallinnosta 2021 -tutkimusta, jota Kantar TNS on kulttuurin osalta tehnyt Akavan Erityisalojen toimeksiannosta vuodesta 2008.

 

Lisätietoja:

Salla Luomanmäki, toiminnanjohtaja, Akavan Erityisalat, puh. 040 700 7800, salla.luomanmäki@akavanerityisalat.fi

Jaakko Korpisaari, neuvottelupäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 777 9422, jaakko.korpisaari@akavanerityisalat.fi

Sakari Nurmela, tutkimusjohtaja, Kantar TNS Oy, puh. 040 578 5080, sakari.nurmela@kantar.com

Ajankohtaista

piirretty yliopistorakennus

Yliopistojen palkansaajille neuvottelutulos varhain sunnuntaina

Kirjoittajalta MAL | 4.4.2022

Yliopistojen työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos varhain sunnuntaiaamuna.

Lue lisää
ylityö- ja vuoronvaihtokielto teksti

Kuntajäsenet kolmanteen ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon

Kirjoittajalta MAL | 29.3.2022

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on päättänyt uudesta ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta kaikkien kunnallisten virka- ja työehtosopimusten piirissä, koska kunta-alan neuvottelujen sovittelu ei ole edennyt.

Lue lisää
käsi allekirjoittaa dokumenttia

Yksityisten museoiden neuvottelutulos hyväksytty

Kirjoittajalta MAL | 21.3.2022

Oppaiden ja osa-aikaisen tuntityöntekijöiden asemaa onnistuimme nostamaan kirjauksella siitä, ettei heihin tule soveltaa perusteetta muita työntekijöitä epäedullisempia ehtoja. Vapaa-aikana matkustamisen suositus on nyt myös entistä ohjaavampi.

Lue lisää
lakonuhka pääkaupunkiseudun kirjastoihin ja museoihin teksti

Lakonuhka sulkemassa kaupunkien kirjastot ja museot viikoksi pääkaupunkiseudulla

Kirjoittajalta MAL | 21.3.2022

Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet kirjastoissa ja museoissa ovat mukana neuvottelujärjestönsä JUKOn sekä JHL:n ja JYTYn laajassa lakkovaroituksessa pääkaupunkiseudulle. Viikon kestävän lakon on määrä alkaa 19.4. ja sen piirissä ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kirjastot ja museot.

Lue lisää
Nyrkki pystyssä arvoa asiantuntijalle

Kunta-alan neuvotteluja vauhditetaan painostustoimilla

Kirjoittajalta MAL | 17.3.2022

Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut keskeytyivät 28.2.2022 ja alkoi sopimukseton tila. Kunta-alan neuvotteluja vauhditetaan painostustoimilla – seuraa viestintää!

Lue lisää
piirros, jossa kaksi keskustelevaa henkilöä

MALn jäsenille uusi jäsenetu: Yksilötyönohjaus

Kirjoittajalta MAL | 15.3.2022

Nyt pilotoimme yksilötyönohjausta! Yksilötyönohjausta tarjotaan jäsenillemme huomattavalla alennuksella, jonka jäsenemme saa MALn omasta sopimushinnasta. Toteutus tapahtuu etänä eli osallistuminen on mahdollista asuinpaikasta riippumatta!

Lue lisää
Turkuun ja Ouluun lakkovaroitus kunta-alalle tekstinä

Lakonuhka Turun ja Oulun kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin

Kirjoittajalta MAL | 15.3.2022

Museoalan ammattiliiton ja kaikkien muiden Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn 15.3. annetussa lakkovaroituksessa Turkuun ja Ouluun. Jo aeimmin on annettu lakkovaroitus Jyväskylään, Rovaniemelle, Tampereelle ja Kuopioon.

Lue lisää
Teksti ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta

Kuntajäsenet uuteen ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon

Kirjoittajalta MAL | 14.3.2022

Ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla halutaan vauhdittaa kunta-alan neuvotteluiden etenemistä. Kielto koskee työsopimussuhteisia jäseniämme kunta-alalla.

Lue lisää
teksti Tampereelle ja Kuopioon kunta-alan lakkovaroitus

Lakonuhka Tampereen ja Kuopion kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin

Kirjoittajalta MAL | 11.3.2022

Museoalan ammattiliiton ja kaikkien muiden Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn 11.3. annetussa lakkovaroituksessa Tampereelle ja Kuopioon. Jo aeimmin on annettu lakkovaroitus Jyväskylään ja Rovaniemelle.

Lue lisää
piirros viestintätilanteesta

Useimmin kysytyt kysymykset kuntasektorin lakosta

Kirjoittajalta MAL | 10.3.2022

Museoalan ammattiliiton ja koko Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn lakkovaroituksessa Rovaniemelle ja Jyväskylään. Lakkovaroitus annettiin 7.3. Samana päivänä alkoi jäseniämme koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto koko kuntasektorilla. Lue vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin.

Lue lisää
alanarvostus elämäsi kuntaan elinvoimatekija kehittyminen kuntavaalit kuntavaalit 2021 museopalvelu vetovoimatekija