MAL julkaisi touko-kesäkuun aikana seitsemän lakkotarinaa, joissa museoammattilaiset kertoivat, miksi osallistuivat tai tukivat kunta-alan lakkoa. Tarinoiden näkökulmat olivat monilta osin yhtenevät. Kulttuuriperinnön asiantuntijat ansaitsevat oikeudenmukaisen korvauksen tekemästään arvokkaasta työstä.
Kulunut kevät on ollut museoalan edunvalvonnan näkökulmasta poikkeuksellinen. Kun kunta-alan virka- ja työehtosopimusneuvottelut kärjistyivät työriidaksi ja lopulta kymmeneen kaupunkiin laajenneiksi lakoiksi, museoväki marssi muiden ammattiryhmien mukana vaatimassa kunta-alan palkkatasoa korjaavan palkkaohjelman käyttöönottoa.
Museoalan ammattiliitossa huomasimme kuitenkin varsin pian, että sekä mediassa että lakkotapahtumissa pieni ammattiryhmämme jäi isompien lakkoryhmien varjoon. Poikkeuksellisessa, ellei jopa historiallisessa, tilanteessa oli kuitenkin ensiarvoisen tärkeää saada myös kulttuuriperinnön asiantuntijoiden ääni kuuluviin. Työriidan pitkittyessä tarve kasvoi yhä suuremmaksi.
Näin sai alkunsa Lakkotarinoita-kampanja, jossa museoalan ammattilaiset kertoivat omin sanoin, miksi museotyö on arvokasta – ja miksi sen tulee näkyä myös palkkauksessa. Vastaanotimme seitsemän tekstiä, jotka julkaisimme touko-kesäkuun aikana.
Museoala on yhteiskunnallisesti merkittävä
Ulkopuolelta katsoen museotyön yhteiskunnallista merkitystä voi olla vaikea hahmottaa, sillä vain noin 25 % museotyöstä näkyy ulospäin. Suurin osa museoissa ja muissa muistiorganisaatioissa tapahtuvasta työstä tapahtuu suljettujen ovien takana. Kuten ensimmäisenä lakkotarinan kanssamme jakanut arkeologina työskentelevä henkilö kertoi:
”Museotyön lonkerot ulottuvat laajalle yhteiskunnan eri sektoreille. Sitä ei aina tiedetä tai ymmärretä. Museoissa on laaja kirjo tehtäviä ja korkeasti koulutettua, asiansa osaavaa henkilökuntaa. Me huolehdimme siitä, että kulttuuriympäristö, esineet, asiat, muistot, historia ja esihistoria tunnustetaan ja muistetaan vielä meidän jälkeemme.”
Millainen olisi yhteiskunta ilman kansallista muistia? Museot säilyttävät ja välittävät eteenpäin niin aineellista kuin aineetontakin kulttuuriperintöä historian pitkässä ketjussa. Se on voimavara, joka on arvoltaan korvaamatonta. Ei ole sattumaa, että esimerkiksi aseellisissa konflikteissa hyökkäyksen kohteena olevan osapuolen kulttuurista pääomaa pyritään systemaattisesti tuhoamaan. KuM Sanni Saarenpään kuvaus kulttuurin merkityksestä herättää ymmärtämään, miten tärkeää museotyö on:
”Monipuolisten kulttuurikokemusten saavutettavuus kulkee käsi kädessä sen kanssa, että jokaisella on mahdollisuus nähdä itsensä toisaalta osana historian jatkumoa ja toisaalta yksilöllisenä, reagoivana, elävänä ja mieltymystensä kautta kehittyvänä olentona, jolle maailma avautuu monisyisenä sisäisten tutkimusmatkojen kenttänä. Museot ovat osa tätä matkaa.”
Millainen olisi yhteiskunta ilman kansallista muistia? Museot säilyttävät ja välittävät eteenpäin niin aineellista kuin aineetontakin kulttuuriperintöä historian pitkässä ketjussa. Se on voimavara, joka on arvoltaan korvaamatonta.
Museoissa rakennetaan kestävää tulevaisuutta
Museo on paljon muutakin kuin kulttuuripalvelu. On syytä pitää mielessä, että museoiden sivistys- ja hyvinvointivaikutukset ovat huomattavia ja ne vaikuttavat positiivisesti muun muassa kansantalouteen. Kolmannen lakkotarinan kirjoittaja toi esille museoalan vaikutusten laaja-alaisuutta:
”Museotyö tuo sivistysarvoa, mutta myös taloudellista arvoa muun muassa matkailun kautta. Museotyö edustaa kestäviä arvoja ja toimii monella tavalla yhteiskuntia rakentavasti ja eheyttävästi.”
Neljännen lakkotarinan kirjoittanut museoamanuenssi on samoilla linjoilla:
”Museot ovat kansakunnan muisti ja kulttuurin vaalija. Museot tukevat työllään koulutusta ja oppimista, yksityistä sektoria sekä hyvinvointia. Museoiden merkitys yhteiskunnalle on hienovarainen, monisyinen ja vaikeasti napakoiksi iskulauseiksi tiivistettävä.”
Museo- ja kulttuuriperintöalan koulutus- ja asiantuntijuusvaatimukset ovat korkeat. Omaa osaamista tuleekin päivittää jatkuvasti. Jokaisen museon tarjoaman palvelun takana on vuosikausien työ. Kuten viidennen lakkotarinan kirjoittaja toteaa:
”Työmme näkyväksi tekeminen auttaa ihmisiä hahmottamaan, ettei kulttuuriperintö säily eikä tule saavutettavaksi nappia painamalla. Työ vaatii korkeakouluopinnot. Palkka on liian pieni opintojen kestoon ja laajuuteen sekä työn tärkeyteen nähden.”
Museo ylös palkkakuopasta
Museoalan palkkataso edustaa pohjalukemia alipalkattujen alojen joukossa. Näin siitä huolimatta, että useimmat museoammatit edellyttävät korkeakoulututkintoa. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden konservaattoreiden palkkaus on erityisen huono.
Maaliskuisessa kannanotossaan MAL vaati konservaattoreiden sijoittamista kunta-alan työsopimuksessa henkilöstön palkkahinnoittelussa museopalveluiden asiantuntijatehtäviin (02MUS040) museopalvelujen vaativien ammattitehtävien ja ammattitehtävien (02MUS060) sijaan. Pidennettyä työaikaa tekevän esinekonservaattorin kertomus havainnollistaa, miksi:
”Saan bruttona vähän päälle 2300 € sekä työkokemuslisät vähän alle 200 € kuussa. Palkka on sellainen mikä käy tilinauhalla pyörähtämässä, kunnes hajoaa pienempiin osiin muiden laskujen mukana.”
Konservaattoreiden (AMK) koulutus on nelivuotinen ja monitieteellinen. Vaikka konservaattorit ovat korkeakoulutettuja asiantuntijoita, ammattiryhmä ei aina saa ansaitsemaansa tunnustusta. Konservaattori Elviira Heikkilän kirjoitus unelma-ammatistaan päättää lakkotarinoita-kampanjan:
”Museotyöntekijällä on suuri työkuorma ja pieni palkka. Etenkin me konservaattorit olemme syvässä palkkakuopassa huolimatta korkeakoulututkinnoistamme ja laaja-alaisesta, jatkuvasti päivitettävästä asiantuntijuudestamme.”
Kiitos kaikille kirjoittajille erinomaisista teksteistä, joilla sanoititte alan ammattilaisten osaamista ja työtä. Kiitos myös kaikille työtaistelua tukeneille. Kunta-alan neuvottelupöydässä ollaan vihdoinkin pääsemässä sopuun. Seuraa viestintäämme!
Kirjoittaja Maija Talja työskentelee projektityöntekijänä Museoalan ammattiliitossa. Poikkeuksellinen kevään neuvottelutilanne toi lisäväriä myös projektitehtäviin.
Ajankohtaista
Luottamusmies (henkilöstöedustaja), hae syksyn työnohjausryhmään!
Luottamusmies, henkilöstöedustaja, työsuojeluvaltuutettu – kaipaatko vertaistukea luottamustoimesi ja työsi kehittämiseksi? Hae jäsenistämme koottavaan työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.
Lue lisääUuden museomääritelmän hyväksyminen oli läpinäkyvyyden riemujuhlaa
Keskiviikkona 24. elokuuta 2022 kansainvälinen museoneuvosto ICOM hyväksyi yleiskokouksessaan Prahassa historiallisesti uuden museomääritelmän.
Lue lisääElokuun uutiskirje julkaistu!
Elokuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille 19.8. sähköpostitse. Loppukesän aiheita mm. Paras mahdollinen museoharjoittelu -webinaari, jäsenetuja ja uuden järjestökoordinaattorin esittäytyminen.
Lue lisääUusi järjestökoordinaattori esittäytyy
Uusi järjestökoordinaattorimme FM Tuulia-Tuulia Tummavuori on aloittanut työt. -Taustaltani olen itsekin museoalan ammattilainen ja tutustunut ammattiliittoon aiemmin jäsenenä, kertoo Tuulia-Tuulia.
Lue lisääHeinäkuun uutiskirje julkaistu!
Heinäkuun jäsentiedote on lähetetty 4.7. sähköpostitse. Keskikesän aiheina mm. harjoittelukannanotto, kunta-alan sopimus, etätyökysely ja toimiston kuulumisia!
Lue lisääMALn uusi järjestökoordinaattori valittu
Avoinna ollut järjestökoordinaattorin tehtävä kiinnosti hakijoita. Uudeksi järjestökoordinaattoriksi on valittu FM Tuulia-Tuulia Tummavuori, joka aloittaa tehtävässä 15.8.2022.
Lue lisääKattojärjestömme Akavan Erityisalat vaatii avointa ja reilua puheenjohtajavaalia Akavaan
– Jäsenillemme on tärkeää, että Akava ajaa tasa-arvokysymyksiä ja myös heikommassa työmarkkina-asemassa olevien akavalaisten asiaa. Näistä näkökulmista tarkastelemme jälleen kaikkia puheenjohtajaehdokkaita, sanoo Akavan Erityisalat.
Lue lisääJäsenetu jatkuu: Paranna digitaitojasi Eduhousen koulutuksilla!
Eduhousen Digitaidot-koulutuspalvelut jatkuvat jäsenetuna lokakuuhun 2022. Tarjolla on tutuimpien O365-sovellusten lisäksi mm. Excel-, Power BI -, some- sekä julkaisu- ja kuvankäsittelyaiheiden koulutukset käytännönläheisesti.
Lue lisääKesän palveluajat
Kulunut kevät on ollut edunvalvonnallisesti työntäyteinen. MALn toimisto hiljenee lomalaitumille jo juhannuksen jälkeen, mutta Akavan Erityisalat palvelee läpi kesän.
Lue lisääMuseoalan ammattiliitto vaatii museoalan palkkatason korjaamista harjoittelupalkoista alkaen
Epäoikeudenmukainen palkkaus on museo- ja kulttuuriperintöalan vitsaus, joka alkaa jo opiskeluvaiheessa. Palkkojen korjaus on aloitettava harjoittelupalkoista ja katkaistava pienten palkkojen perinne. Uusi kunta-alan palkkaohjelma onneksi korjaa tilannetta kunnissa, Museoalan ammattiliitto sanoo.
Lue lisää- « Edellinen
- 1
- …
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- …
- 23
- Seuraava »