Myös museoala on mukana kunta-alan lakoissa - alamme on jäänyt mediassa usein muiden suurempien kunta-alan lakkoryhmien varjoon. Siksi nostimmekin itse alamme näkyvyyttä aktiivisten somepostausten lisäksi myös perinteiseen mediaan. Museoalan ammattiliiton toiminnanjohtajan kirjoittama mielipidekirjoitus lakkokeväästä on julkaistu ajalla 8.4. - 24.4.2022 useassa (14) sanomalehdessä ympäri Suomen suomeksi ja ruotsiksi.

 

Museoalan ammattiliiton mielipidekirjoitus

Tänä keväänä on oltu lakossa ja osoitettu mieltä kunta-alan oikeudenmukaisen palkkauksen puolesta useammassa kaupungissa. Työehtosopimusneuvottelut ovat keskeytyneet eikä sopimusta ole saatu aikaiseksi. Lakkotapahtumissa me museo- ja kulttuuriperintöalan korkeakoulutetut, mutta alle kunta-alan keskipalkoilla työskentelevät asiantuntijat, olemme olleet mukana pitämässä ääntä yhdessä muiden kanssa.

Ääntä me tarvitsemmekin – surukseni huomaan, että uutisissa ei edustamamme ryhmä näy juuri ollenkaan! Jossain lehtikuvassa saattaa näkyä meidänkin sloganit, mutta muutoin ala ja sen palkkauksen jälkeen jääneisyys jää pimentoon. Museoalan henkilöstö on toki vain pisara kunnan henkilöstöstä, mutta se ei tee palkkakuoppaa hyväksyttävämmäksi.

Museoita ja kulttuuria kiitellään kyllä juhlapuheissa, mutta henkilöstön palkka-asiassa ala ei saa näkyvyyttä. Harva tietää, että museotyöstä 75 % tehdään suljettujen ovien takana; siellä korkeakoulutetut erityisasiantuntijat pitävät huolta kulttuuriperinnöstämme, tutkivat ja tallentavat myös uusia yhteiskunnassa tapahtuvia ilmiöitä ja muutoksia. Tämän lisäksi on yleisölle näkyvämpi työ, jota tehdään asiakkaiden kanssa – niin päiväkotien, koulujen kuin erilaisten ryhmien kuten maahanmuuttajien tai seniorikansalaisten kanssa. Saavutettavasti ja kaikille kansalaisille.

Nämä korkeakoulutetut asiantuntijat tekevät työtään tunnollisesti, arvostaen kulttuuriperintöämme ja vaalien aarteitamme. Tämä ei kuitenkaan näy palkkapussissa. Kunta-alan kokonaisansio on 3.372 e /kk. Miten on kuntatyönantajalle mahdollista, että ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävässä tehtävässä esimerkiksi museoamanuenssin kokonaisansio on vain 2.832 e/kk? Tai oman erikoisalansa korkeimmin koulutetulla asiantuntijalla konservaattorilla (AMK 240 op) kokonaisansio vain 2.503 e/kk?

Museo- ja kulttuuriperintötyötä määrää myös lainsäädäntö ja ohjaa Museopoliittinen ohjelma. Jotta alalla on, pysyy ja tulee uusia asiantuntijoita, on palkkauksen muututtava oikeudenmukaisempaan suuntaan! Emmehän halua, että kansallisaarteittemme ylläpito ja se valtava sivistystyö, jota museoissa tehdään, olisi tulevaisuudessa uhattuna tai sitä tehtäisiin ilman päteviä, koulutettuja asiantuntijoita?

 

Katariina Mäkelä
toiminnanjohtaja
Museoalan ammattiliitto MAL ry

Museibranschen deltar i strejker inom kommunsektorn

Det har strejkats och demonstrerats i flera städer för en rättvis lönesättning inom kommunsektorn. Förhandlingarna om kollektivavtal har avbrutits och inget avtal har nåtts. Vi högutbildade experter inom musei- och kulturarvsbranschen vars lön ligger under den kommunala medellönen har varit med i strejkevenemang och höjt våra röster tillsammans med andra.

Och det är ju en röst vi behöver – till min stora sorg har jag lagt märke till att den grupp vi representerar är nästan osynlig i nyheterna! Våra paroller kan vara synliga i några pressbilder men annars har branschen och dess eftersläpande löner hamnat i skymundan. Personalen inom museibranschen är visserligen bara en liten del av hela kommunsektorns personal med det gör inte lönegropen mer acceptabel.

Museerna och kulturen prisas i festtal men när det gäller personalens lön får branschen ingen synlighet alls. Det är få som vet att 75 procent av museiarbetet görs bakom stängda dörrar: där tar de högutbildade specialexperterna hand om vårt kulturarv och forskar och bevarar också nya samhälleliga fenomen och förändringar. Utöver detta finns arbetet som är mer synligt för allmänheten, det som görs bland kunderna – såväl med daghem och skolor som med olika grupper såsom invandrare eller seniorer. Tillgängligt och för alla medborgare.

Dessa högutbildade experter gör sitt arbete omsorgsfullt med respekt och vördnad för vårt kulturarv. Detta syns emellertid inte i lönen. Totalinkomsten inom kommunsektorn är 3 372 euro/månad. Hur är det möjligt att totalinkomsten i en uppgift som förutsätter en högre högskoleexamen, som till exempel museiamanuens, bara är 2 832 euro/månad? Eller att en konservator (YH 240 sp) som är den mest högutbildade experten inom sitt specialområde har en totalinkomst på bara 2 503 euro/månad?

Musei- och kulturarvsarbetet fastställs även av lagstiftningen och styrs av det museipolitiska programmet. För att branschen ska ha och få nya experter som även stannar i branschen måste lönen bli mer rättvis! Vi vill säkert inte att underhållet av våra nationalskatter och det enorma bildningsarbetet som görs i museerna ska vara hotat i framtiden eller att arbetet ska göras utan kompetenta, utbildade experter?

Katariina Mäkelä
verksamhetsledare
Museifackförbundet MAL rf

Ajankohtaista

Haemme opiskelijaedustajaa MAL:n hallitukseen — tule mukaan vaikuttamaan!

Kirjoittajalta MAL | 1.11.2023

Hae opiskelijaedustajaksi MAL:n hallitukseen kaudelle 2024-2025. Opiskelijaedustajana tuot hallituksen työhön tärkeää opiskelijan näkökulmaa, ja pääset vaikuttamaan museo- ja kulttuuriperintöalan edunvalvontaan. Hallituksessa olet tiivis osa alan ammattilaisten yhteisöä!

Lue lisää

Hae apurahaa museo- ja kulttuuriperintöalan jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä opinnäytetöihin!

Kirjoittajalta MAL | 1.11.2023

Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2023 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa viimeistään 30.11.2023.

Lue lisää
Kuvakaappauksia lokakuun uutiskirjeestä

Lokakuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 26.10.2023

Lokakuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille 24.10. sähköpostitse. Aiheina mm. mielenkiintoiset tapahtumat ja koulutukset eli äänenkäytön koulutus, vaikean historian ammattilaisaamu, etäjoogat, apurahahaun aukeaminen marraskuussa…

Lue lisää
Lehtileike HS, jossa henkilöt katsovat tauluja museonäyttelyssä

Mielipidekirjoituksemme: Jos kulttuuritarjontaa ei ole, syntyy tyhjiö ja pahoinvointia

Kirjoittajalta MAL | 23.9.2023

Kulttuuripalveluiden tuomia hyvinvointivaikutuksia ei huomioida rahoituksessa. Helsingin Sanomien kirjoitus Sivistyksen hinta (17.9.) nosti esiin keskustelua kulttuurin rahoituksesta ja sen perusteluista. Tartuimme aiheeseen omalla kirjoituksellamme.

Lue lisää
Hyvinvointia syksyyn - kuvia jäsenten etäjoogamainoksessa metsä, joogamatto, joki ja venyttelevä nainen ja teksti 27.9. - 15.11. virkistävät ja rentouttavat joogat jäsenille

Hyvinvointia syksyyn: jooga- ja rentoutushetkiä jäsenille (etänä)

Kirjoittajalta MAL | 22.9.2023

Syksyn illat pimenevät ja mieli kaipaa virkistystä. Tarjoammekin jäsenillemme myös tänä syksynä neljä etäyhteydellä toteutettavaa rentoutus- ja hyvinvointihetkeä, joiden toivomme tuovan voimia ja iloa syksyysi!

Lue lisää
Kyltti ja rakennus, jossa teksti safety is a job, work at it

Museoalan työsuojeluverkosto, tule mukaan!

Kirjoittajalta MAL | 7.9.2023

Tule mukaan museoalan työsuojeluverkostoon! Vapaamuotoinen verkosto on avoin kaikille museoalalla työskenteleville työsuojelusta kiinnostuneille henkilöille. Verkostotapaamisissa kuulet puheenvuoroja ja alustuksia sekä hyviä käytäntöjä, joita voit myös itse jakaa kollegoille.

Lue lisää
Kuvagalleria ja lausunto tietosuoja-asetuksen soveltamisesta -teksti

Lausuntomme: Yleisen tietosuoja-asetuksen toimivuudesta ja sen soveltamiseen liittyvistä kokemuksista

Kirjoittajalta MAL | 6.9.2023

Museolain mukaan museotoiminnan tarkoituksena on mm. kulttuuri- ja luonnonperinnön sekä taiteen tallentaminen ja säilyttäminen, aineistoja ja muita sisältöjä koskevan tutkimuksen edistäminen ja hyödyntäminen sekä aineistojen ja tiedon saatavuuden, saavutettavuuden ja käytön edistäminen. Miten tietosuoja-asetus soveltuu KAM-sektorille? Vastasimme lausuntopyyntöön!

Lue lisää
Pirretyt ihmishahmot työskentelevät keskenään etänä tietokoneiden äärellä

Luottamusmies (henkilöstöedustaja), hae syksyn työnohjausryhmään!

Kirjoittajalta MAL | 4.9.2023

Luottamusmies, henkilöstöedustaja, työsuojeluvaltuutettu – kaipaatko vertaistukea luottamustoimesi ja työsi kehittämiseksi? Hae 10.10. mennessä jäsenistämme koottavaan työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.

Lue lisää
Kuvakaappauksia elokuun jäsentiedotteen otsikoista

Elokuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 31.8.2023

Elokuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille 30.8. sähköpostitse. Aiheina mm. Akava-kalenterin 2024 tilaus, ajankohtaista edunvalvontaa sekä syyskauden tärppejä.

Lue lisää

Kesän palveluajat

Kirjoittajalta MAL | 14.7.2023

MALn toimisto hiljenee kesätauolle 17.7.-11.8. Muistathan, että Akavan Erityisalojen työsuhdeneuvonta ja jäsenpalvelut palvelevat normaalisti koko kesän ajan.

Lue lisää
ae alanarvostus alipalkkaus ammattilainen arvoaasiantuntijalle fm juko koulutettu koulutus kulttuuriperintö lakko lakko2022 lakonuhka maisteri mal mielenilmaus moniosaaja museoala neuvottelu palkkaohjelma palkkapäivä silpputyö sopimus tes