Museoala on yksi harvoista ammattialoista, joista ei ole vielä olemassa kattavaa työoloja koskevaa selvitystä, vaikka museoiden kokoelmiin ja työympäristöihin liittyy laaja kirjo erilaisia kemiallisia ja biologisia vaaratekijöitä, kuten esimerkiksi raskasmetallit, asbesti, PAH-yhdisteet ja homeet.

 

Miksi tutkimusta tarvitaan?

Työterveyslaitoksen toteuttamalla suomalaisten museotyöympäristöjen koetut ja mitatut vaaratekijät -hankkeen kyselytutkimuksella kartoitetaan museotyöntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia työn vaaratekijöistä.

Tavoitteena on tunnistaa museotyöhön liittyvät koetut ja objektiiviset vaaratekijät sekä suunnitella parhaimmat keinot, joilla voidaan ennaltaehkäistä akuutteja ja kroonisia terveysvaikutuksia.

Tutkimukseen osallistumalla voit vaikuttaa siihen, että työturvallisuus Suomen museoalalla paranee ja terveydelle haitallisille aineille altistuminen vähenee.

"Tavoitteena on tunnistaa museotyöhön liittyvät koetut ja objektiiviset vaaratekijät sekä suunnitella parhaimmat keinot, joilla voidaan ennaltaehkäistä akuutteja ja kroonisia terveysvaikutuksia."

 

Osallistu kyselyyn

Työskenteletkö museoalalla tai museoalaan kytköksissä olevissa tehtävissä Suomessa tai teetkö vapaaehtoistyötä museossa? Tai oletko toiminut alalla joskus aikaisemmin?

Jokainen vastaus on tärkeä, jotta pystytään muodostamaan luotettava kokonaiskuva tilanteesta erilaisissa museoissa ja muilla museoalan työpaikoilla sekä erilaisissa museoalan työtehtävissä.

Osallistu kyselytutkimukseen ja vaikuta museoalan työturvallisuuteen! Vastausaikaa on 18.2.2022 saakka.

Linkki kyselyyn 2: https://link.webropolsurveys.com/S/DE19B3489830D564

Ennen osallistumista kannattaa tutustua huolellisesti tutkimuksen tietosuojaselosteeseen ja tiedotteisiin:

Suomalaisten museotyöympäristöjen koetut ja mitatut vaaratekijät -hankkeessa (1.9.2021–31.8.2023) toteutetaan helmikuussa 2022 yhtä aikaa kaksi kyselytutkimusta: kysely 1 on suunnattu ammatillisille museoille (kutsut lähetetään museoille viikon 5 aikana) ja kysely 2 museoalalla eri tehtävissä työskenteleville ja toimiville henkilöille.

Hanketta rahoittavat Työsuojelurahasto ja Työterveyslaitos.

Lue lisää: https://www.ttl.fi/…/suomalaisten-museotyoymparistojen….

 

Ajankohtaista

Hae apurahaa museo- ja kulttuuriperintöalan jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä opinnäytetöihin!

Kirjoittajalta MAL | 1.11.2023

Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2023 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa viimeistään 30.11.2023.

Lue lisää
Kuvakaappauksia lokakuun uutiskirjeestä

Lokakuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 26.10.2023

Lokakuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille 24.10. sähköpostitse. Aiheina mm. mielenkiintoiset tapahtumat ja koulutukset eli äänenkäytön koulutus, vaikean historian ammattilaisaamu, etäjoogat, apurahahaun aukeaminen marraskuussa…

Lue lisää
Lehtileike HS, jossa henkilöt katsovat tauluja museonäyttelyssä

Mielipidekirjoituksemme: Jos kulttuuritarjontaa ei ole, syntyy tyhjiö ja pahoinvointia

Kirjoittajalta MAL | 23.9.2023

Kulttuuripalveluiden tuomia hyvinvointivaikutuksia ei huomioida rahoituksessa. Helsingin Sanomien kirjoitus Sivistyksen hinta (17.9.) nosti esiin keskustelua kulttuurin rahoituksesta ja sen perusteluista. Tartuimme aiheeseen omalla kirjoituksellamme.

Lue lisää
Hyvinvointia syksyyn - kuvia jäsenten etäjoogamainoksessa metsä, joogamatto, joki ja venyttelevä nainen ja teksti 27.9. - 15.11. virkistävät ja rentouttavat joogat jäsenille

Hyvinvointia syksyyn: jooga- ja rentoutushetkiä jäsenille (etänä)

Kirjoittajalta MAL | 22.9.2023

Syksyn illat pimenevät ja mieli kaipaa virkistystä. Tarjoammekin jäsenillemme myös tänä syksynä neljä etäyhteydellä toteutettavaa rentoutus- ja hyvinvointihetkeä, joiden toivomme tuovan voimia ja iloa syksyysi!

Lue lisää
Kyltti ja rakennus, jossa teksti safety is a job, work at it

Museoalan työsuojeluverkosto, tule mukaan!

Kirjoittajalta MAL | 7.9.2023

Tule mukaan museoalan työsuojeluverkostoon! Vapaamuotoinen verkosto on avoin kaikille museoalalla työskenteleville työsuojelusta kiinnostuneille henkilöille. Verkostotapaamisissa kuulet puheenvuoroja ja alustuksia sekä hyviä käytäntöjä, joita voit myös itse jakaa kollegoille.

Lue lisää
Kuvagalleria ja lausunto tietosuoja-asetuksen soveltamisesta -teksti

Lausuntomme: Yleisen tietosuoja-asetuksen toimivuudesta ja sen soveltamiseen liittyvistä kokemuksista

Kirjoittajalta MAL | 6.9.2023

Museolain mukaan museotoiminnan tarkoituksena on mm. kulttuuri- ja luonnonperinnön sekä taiteen tallentaminen ja säilyttäminen, aineistoja ja muita sisältöjä koskevan tutkimuksen edistäminen ja hyödyntäminen sekä aineistojen ja tiedon saatavuuden, saavutettavuuden ja käytön edistäminen. Miten tietosuoja-asetus soveltuu KAM-sektorille? Vastasimme lausuntopyyntöön!

Lue lisää
Pirretyt ihmishahmot työskentelevät keskenään etänä tietokoneiden äärellä

Luottamusmies (henkilöstöedustaja), hae syksyn työnohjausryhmään!

Kirjoittajalta MAL | 4.9.2023

Luottamusmies, henkilöstöedustaja, työsuojeluvaltuutettu – kaipaatko vertaistukea luottamustoimesi ja työsi kehittämiseksi? Hae 10.10. mennessä jäsenistämme koottavaan työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.

Lue lisää
Kuvakaappauksia elokuun jäsentiedotteen otsikoista

Elokuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 31.8.2023

Elokuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille 30.8. sähköpostitse. Aiheina mm. Akava-kalenterin 2024 tilaus, ajankohtaista edunvalvontaa sekä syyskauden tärppejä.

Lue lisää

Kesän palveluajat

Kirjoittajalta MAL | 14.7.2023

MALn toimisto hiljenee kesätauolle 17.7.-11.8. Muistathan, että Akavan Erityisalojen työsuhdeneuvonta ja jäsenpalvelut palvelevat normaalisti koko kesän ajan.

Lue lisää
Helsingin Uutisten kuvakaappaus laskusta

Mielipidekirjoituksemme Helsingin Uutisissa: Työntekijät jäivät pulaan

Kirjoittajalta MAL | 11.7.2023

– Nyt kaupungilla on todellinen kasvun paikka: palkanmaksu on saatava kuntoon, toteaa MALn toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä Helsingin Uutisten mielipidepalstalla.

Lue lisää
alipalkkaus ammattilainen koulutettu koulutus kysely mal museoala palkkaohjelma tes työhyvinvointi työsuojelu työturvallisuus