Museoalan ammattiliitto kutsuttiin 31.5.2021 kuntaministeri Sirpa Paateron pyöreän pöydän keskusteluun yhdessä Akavan Erityisalojen, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn sekä Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ryn, Nuoriso- ja liikunta-alan asiantuntijat Nuoli ryn ja Kuntien asiantuntijat Kumula ryn kanssa.

Teams-yhteyden kautta toteutetussa tilaisuudessa käytiin keskusteluja hyvässä hengessä pohtien yhteisen tavoitteen toteuttamista; miten turvataan kuntien kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut ja kuntalaisten hyvinvointi jatkossakin.

Museoalan ammattiliiton puheenvuorossa nostettiin esiin seuraavaa:

 

Museot ovat tulevaisuudessakin tärkeitä kuntien hyvinvointipalveluja ja vetovoimatekijöitä

 

Museoista yli puolet on kuntien omistamia ja kunnat ovat tärkeitä tukijoita myös yksityisille museoille. SOTE-uudistuksen jälkeen kunnilla ja alueilla on entistä keskeisempi rooli museotoiminnan turvaajina; niin ylläpitäjinä, tukijoina kuin kehittäjinä.

Kestävä rahoitus museoiden lisääntyvien tehtävien resursoimisessa edellyttää riittävää julkista rahoitusta, museoiden omarahoitusta ei voi enää nostaa – museot ovat innovoineet omarahoituspuolen maksimiin maksullisten palveluiden ja yritysyhteistyönkin osalta.

Alalla on suuri huoli resurssien riittävyydestä. Arpajaislakiuudistus ja kuntien kiristyvä talous, korona sekä maakunta- ja sote-uudistus ja esimerkiksi TE-toimistojen palvelujen siirtäminen kuntien vastuulle luovat todellisia uhkakuvia museokentän talouden tulevaisuudelle.

 

Korkeakoulutettujen museoammattilaisten palkkataso on jäänyt huomattavasti alle kuntien keskipalkan ja alalla on jo vaikeuksia saada rekrytoitua osaavaa henkilökuntaa

 

Museopoliittisessa ohjelmassa 2030 painotetaan ammattitaitoisen henkilökunnan roolia. Museoalalla palkat ovat kipukohta.

Esimerkkinä kunnat, joissa ylempää korkeakoulututkintoa vaativassa tehtävässä työskentelevän museoamanuenssin kokonaisansio on noin 2 850 euroa/kk, kun kaikkien kunta-alalla työskentelevien kokonaisansio on keskimäärin 3 315 euroa/kk. Ylemmän korkeakoulututkinnon edellyttävässä tehtävässä palkka on vajaa 500 euroa pienempi kuin keskimäärin kunta-alalla!

Palkkakuopan todellisuus iskee silmille vielä rajummin, jos palkkaa vertaa muihin ylempää korkeakoulututkintoa edellyttäviin tehtäviin, tällöin ero on jo nelinumeroinen.

Jotta palkkatasoa voitaisiin työmarkkinaneuvotteluissa korottaa, tarvitaan riittävän julkisen rahoituksen kohdentamista museoalalle. Ja tämän rahan tulee myös päätyä museotyön hyväksi.

 

Museoiden tuomat positiiviset taloudelliset vaikutukset kunnille ovat merkittäviä


Museoiden toiminta kasvattaa sijaintialueensa taloudellista toimeliaisuutta; kuntien panostus museoihin palaa moninkertaisena takaisin. Museot tuovat kuntiin verotuloja työllistäjinä suoraan ja myös välillisesti.

Valovoimainen museo palvelee sekä alueen asukkaita että houkuttelee kotimaisia ja ulkomaisia matkailijoita. Monille matkailijoille museot ovat ensisijainen tutustumiskohde ja ilman niiden olemassaoloa moni matka jäisi toteutumatta.

Hyvinä esimerkkeinä kotimaasta pienten paikkakuntien museot; Outokummun kaivosmuseossa on kävijöitä kaksi kertaa kunnan asukasmäärä ja Mäntässä Serlachius-museo houkuttelee jopa 10 kertaa kunnan asukasmäärän kävijöitä.

Ja jokainen kävijä tuo kuntaan tuloja myös museon ulkopuolelle. Kuntien kannattaa panostaa museoihin.

 

Museoiden tehtäväkenttä on laajentunut koko 2000-luvun, mutta rahoitus ei ole seurannut mukana


Museopoliittisen ohjelman tavoitteiden toteuttamista edistäisi museoiden rahoituspohjan laajeneminen siten, että se vastaisi nykyistä paremmin museoiden eri sektoreille ulottuvia tehtäväalueita (esimerkiksi hyvinvointi, oppiminen, matkailu).

Museotoiminnalla on vahva yhteiskunnallinen rooli. Museoiden tehtävässä korostuu vastuu kulttuuriperinnön säilyttämisestä myös tuleville polville.

Laajentuneen tehtäväkentän myötä museoiden perustehtävä ei kuitenkaan ole muuttumassa ja on edelleen perusteltua todeta, että kestävä rahoitus museoiden lisääntyvien tehtävien resursoimisessa edellyttää riittävää julkista rahoitusta, joka tukee museoiden tehtävää moniarvoisen ja demokraattisen yhteiskunnan rakentamisessa.

Museot tekevät paljon yhteistyötä koulutus- ja sosiaalisektorin sekä elinkeinoelämän ja erityisesti matkailuelinkeinon kanssa. Rahoituksessa tulisi huomioida tämä laajentunut tehtäväkenttä.

 

Museolaki ja kuntien kulttuuritoimintalaki ohjaavat toimintaa


Museoilla on myös lakisääteisiä tehtäviä, joiden resurssit täytyy olla kunnossa. Ennakoiva ja pitkäjänteinen valtionosuusrahoitus on tärkeä tuki toiminnan jatkuvuudelle ja sen kehittämiselle museopoliittisen ohjelman tavoitteiden mukaisesti.

Tehtävät ovat lakisääteisiä, mutta niihin käytettävät voimavarat ja laajuus ovat kunnan harkinnassa – kuitenkaan ilman kunnon resursseja ei pystytä hoitamaan edes lakisääteistä minimiä, saati panostaa palveluihin ja niiden kehittämiseen tai alueen vetovoiman ylläpitämiseen tai lisäämiseen.

 

Museoiden hyvinvointivaikutuksista on tutkittua tietoa


Hallitusohjelmatavoitteeksi on kirjattu eri hallinnonalojen yhteistyön vahvistaminen kulttuurin hyvinvointivaikutusten lisäämiseksi.

Taiteen ja kulttuurin merkityksestä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä on tutkimusnäyttöä. Tuore toukokuussa julkaistu Mieli ryn ja Museokortin tutkimus kertoo korona-ajan kulttuurin kaipuusta ja tuo esiin kulttuurin hyvinvointivaikutuksia: liki neljännes (25 %) vastaajista kokee kulttuuripalvelujen lievittävän ahdistuneisuutta tai masennusta ja viidennes (20 %) kokee palveluilla olevan vaikutuksia sosiaalisen syrjäytymisen vähentämiseen.

 

Museoalan ammattiliitosta kuntaministerin pyöreän pöydän keskusteluun osallistuivat puheenjohtaja Susanna Sääskilahti ja toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.

Ajankohtaista

MAL ryn vuosikokouspäätökset

Kirjoittajalta MAL | 26.4.2023

Vuosikokous hyväksyi liiton uuden nimen ja valitsi uuden puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Kokous myös hyväksyi vuoden 2022 tilinpäätöksen sekä vuoden 2024 suunnitelmat ja jäsenmaksun suuruuden.

Lue lisää
Uusi puheenjohtaja Riina Linna ja uusi nimi Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry

Museoalan ammattiliitto on nyt Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto!

Kirjoittajalta MAL | 20.4.2023

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous hyväksyi 19.4.23 sääntömuutoksessa liiton uuden nimen Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry. Uusi nimi huomioi paremmin koko jäsenistöä ja edunvalvontakenttää.

Lue lisää
Seteleitä ja teksti Helsingin kaupungin palkkasotkusta

Helsingin palkkasotku kärjistyy – kaupungin korvattava vahingot

Kirjoittajalta MAL | 17.4.2023

Helsingin kaupunki maksaa palkkoja edelleen räikeästi väärin. – Tilanne ei ole korjaantunut. Väärin maksettu palkka vaikuttaa myös sosiaalietuuksiin. Kaupungin on korvattava aiheuttamansa vahingot, vaatii Akavan Erityisalat.

Lue lisää
Vuosikokous 2023 -teksti ja hannunvaakunoita ja puheenjohtajan nuija

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 19.4.2023

Kirjoittajalta MAL | 11.4.2023

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena keskiviikkona 19. huhtikuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 13.4. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!

Lue lisää
Kuvassa tietokoneen näyttö, jossa kokouskuva

Suojattu: MALn vuosikokous – hallitushakijat esittelyssä!

Kirjoittajalta MAL | 6.4.2023

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Lue lisää
Teksti ja hannunvaakunoita: Lausuntomme: Aineettoman kulttuuriperinnön toimenpideohjelma 2023-2028

Lausuntomme: Aineettoman kulttuuriperinnön toimenpideohjelma 2023-2028

Kirjoittajalta MAL | 3.4.2023

Osallistuminen aineettoman kulttuuriperinnön keräämiseen ja tallentamiseen mahdollistuu, kun eri yhteisöillä on tietoa, ja siten myös keinoja, tuoda elävää perintöä näkyväksi sekä tallentaa sitä. Viestinnän rooli onkin aineettoman kulttuuriperinnön keräämisessä erityisen tärkeä.

Lue lisää
Käsi, joka allekirjoittaa sopimusta

Yksityisille museoille saatiin uusi työehtosopimus

Kirjoittajalta MAL | 23.3.2023

– Aivan uutta on työehtosopimuskaudelle asetettava kehittämistyöryhmä, joka tulee selvittämään mahdollisuuksia lisätä museoalan houkuttelevuutta työmarkkinoilla. Työvoiman saatavuus ja pysyvyys on alalla yhä suurempi haaste.

Lue lisää
HS kuvakaappaus mielipidekirjoituksesta, Kansallismuseon karhupatsas

Mielipidekirjoituksemme: Museo- ja kulttuuriperintöala ei kestä enää leikkauksia

Kirjoittajalta MAL | 18.3.2023

Kun ehdotetaan leikkauksia, tulisi olla jotain, mistä leikata. Kulttuurin osuus valtion budjetista ei ole edes yhtä prosenttia, joka poliittisessa keskustelussa on ollut tavoitteena jo usean vuoden ajan.

Lue lisää
Kädenpuristus sopimuksesta

Neuvottelutulos yksityisten museoiden työehtosopimuksesta

Kirjoittajalta MAL | 14.3.2023

Akavan Erityisalat ja Palvelualojen työnantajaliitto PALTA ovat päässeet neuvottelutulokseen yksityisten museoiden työehtosopimuksesta. Sopimuksen piirissä on noin 600 työntekijää.

Lue lisää
Uutisotsikoita jäsentiedotteesta maaliskuu 2023

Maaliskuun jäsenkirje lähetetty sähköpostissa!

Kirjoittajalta MAL | 9.3.2023

Maaliskuun uutiskirje on lähetetty 8.3. Käy lukemassa edunvalvontakuulumiset palkkaratkaisuista. MALn hallitushaku on myös avattu – lue lisää ja hae hallitukseen!

Lue lisää
alanarvostus elämäsi kuntaan kehittyminen kuntavaalit kuntavaalit 2021 museopalvelu vetovoimatekija