Antirasismi on aktiivista ja tietoista toimintaa kaikkia rasismin muotoja vastaan. Tuemme Olen antirasisti -kampanjaa, joka rohkaisee niin yksilöjä kuin yhteisöjä oppimaan lisää antirasismista sekä edistämään antirasismia omalla toiminnalla. Jaa oma rasismin vastainen tekosi tunnisteella #OlenAntirasisti.

Kattojärjestömme Akavan Erityisalat on tänä syksynä kumppanina rasisminvastaisessa Olen antirasisti -kampanjassa, ja myös Museoalan ammattiliitto tukee kampanjaa. Oikeusministeriön ja yhdenvertaisuusvaltuutetun Olen antirasisti -kampanja rohkaisee ihmisiä toimimaan antirasistisesti omassa arjessaan. Kampanja näkyy 26.9. asti somessa tunnisteella #OlenAntirasisti.

Erityisesti rodullistetut ja uskonnolliset vähemmistöt kohtaavat rasismia Suomessa sekä yksittäisinä rasistisina tekoina että rakenteellisella tasolla tapahtuvana syrjintänä.

Rasismia esiintyy laaja-alaisesti eri yhteiskunnan osa-alueilla niin koulutuksessa, työelämässä kuin julkisissa tiloissakin.

Olen Antirasisti -kampanjalla kannustetaan puuttumaan rasismiin sekä toimimaan aktiivisesti rasismia vastaan.

Tavoitteena on lisätä tietoisuutta antirasismista ja antaa työkaluja rasismiin puuttumiseen. Rasismin tuomitseminen ei yksinään riitä, vaan yhdenvertaisemman yhteiskunnan rakentamiseksi tarvitaan myös tekoja.

Miten Museoalan ammattiliitto osallistuu kampanjaan?

Tiedostamme, että museoalalla ja työelämässä ylipäätään on vielä tekemistä antirasistisen ymmärryksen ja toiminnan edistämisessä.

Olemme omassa toiminnassamme sitoutuneet toimimaan työelämän tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta. Tämä näkyy muun muassa kannanotoissamme sekä työehtosopimusneuvotteluissa, joiden tavoitteita työstämme yhdessä sektorikohtaisten neuvottelujärjestöjen ja Akavan Erityisalojen kanssa.

Myös koulutuspalveluidemme kantavana teemana on kuluvan vuoden ajan ollut saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden edistäminen. Kuluvan syksyn aikana tarjoamme jäsenillemme johdantokoulutuksen monimuotoisuus-, yhdenvertaisuus- sekä inkluusiotyöhön museoissa. Toinen kouluttaja, Sara Salmani, toimii Olen antirasisti -kampanjan asiantuntijaraadin jäsenenä.

Sitoudumme tilaisuuksissamme turvallisemman tilan periaatteisiin. Periaatteiden mukaisesti minkäänlainen syrjivä tai rasistinen käytös ei ole hyväksyttyä tilaisuuksissamme. Lue lisää periaatteista ja toimintaohjeista täällä.

Olen antirasisti -kampanjassa rasismia käsitellään eri näkökulmista. Työelämän antirasismiin keskitytään 23.9. Kattojärjestömme Akavan Erityisalat on osana kampanjaa julkaissut kirjoituksen työelämän syrjinnästä. Kirjoitus auttaa tunnistamaan syrjintää työelämässä sekä neuvoo miten syrjintätilanteissa tulee toimia.

Antirasistinen työ vaatii jatkuvaa toimintaa, myös yksittäisten kampanjojen ulkopuolella. Sitoudumme antirasismin periaatteisiin jatkossakin, ja tiedostamme, että antirasistinen työ vaatii perusteellista ja käytännönläheistä juurruttamista omaan toimintaamme.

Lisätietoa kampanjasta

Haastamme jäsenemme ja yhteistyökumppanimme mukaan kampanjaan somessa tunnisteella #OlenAntirasisti. Voit jakaa esimerkiksi kampanjavideoita tai omia antirasistisia tekojasi.

Kampanjan verkkosivut löytyvät osoitteesta olenantirasisti.fi. Sivuilla voi tutustua kampanjan materiaaleihin, antirasistiseen sanastoon sekä antirasistisen toiminnan ohjeisiin.

Oikeusministeriön ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston lisäksi kampanjan suunnittelussa on ollut mukana asiantuntijoista koostuva raati. Kampanja on osa oikeusministeriön Yhdessä yhdenvertaisuuden puolesta -hanketta, joka saa rahoitusta Euroopan unionin perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuus -ohjelmasta.

Ajankohtaista

Visiiriä käyttävä opas sekä museokävijä näyttelytiloissa opastuksella.

Museoalan ammattiliitto: Oppaiden silpputyöehtoihin tarvitaan korjaus 

Kirjoittajalta MAL | 17.2.2022

Museo-oppaat ovat korkeakoulutettuja ammattilaisia, joista useimmat tekevät työtä epävarmoilla nolla- tai keikkasopimuksilla. Osaaminen ei näy palkassa eikä läheskään kaikesta tehdystä työstä makseta, ilmenee Museoalan ammattiliiton kyselystä.

Lue lisää
logo, päivämäärä

Call for papers – Museologiaseminaari 2022

Kirjoittajalta MAL | 9.2.2022

Museologian seminaari järjestetään 21. – 22.4.2022. Seminaari vahvistaa museologian oppiaineen asemaa ja arvostusta museo- ja kulttuurialalla, pitää yhteyttä alan toimijoihin sekä edistää museologian opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia. Jo vuodesta 1996 järjestettyjen seminaarien ainutlaatuinen piirre on, että ne ovat opiskelijavoimin järjestettyjä.

Lue lisää
Pelikoneesta kolikoita

Lupaava ratkaisu Veikkaus-varoista – edunsaajia kuultava seurannassa

Kirjoittajalta MAL | 9.2.2022

On tärkeää, että yleishyödyllisille yhteisöille suunnattua vuosittaista rahoitusta sekä toiminnan kehittämistä seurataan. Samalla on varmistettava, että edunsaajia itseään kuunnellaan tarkalla korvalla uuden rahoitusmallin seurannassa ja sitä kehitettäessä,

Lue lisää
uutiskirjenippu

Helmikuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 3.2.2022

Aiheina muun muassa työturvallisuuskysely, TES-neuvottelut, koulutukset ja tapahtumat, tietoa jäsenpalveluista. Jäsen, MALn uutiskirjeen löydät sähköpostistasi.

Lue lisää
suojavarusteinen henkilö

Museoalan työturvallisuuskysely käynnissä

Kirjoittajalta MAL | 3.2.2022

Museoala on yksi harvoista ammattialoista, joista ei ole vielä olemassa kattavaa työoloja koskevaa selvitystä, vaikka museoiden kokoelmiin ja työympäristöihin liittyy laaja kirjo erilaisia kemiallisia ja biologisia vaaratekijöitä, kuten esimerkiksi raskasmetallit, asbesti, PAH-yhdisteet ja homeet.

Lue lisää
keskiarvopalkkoja kunta-ala

Kirjasto-, museo-, kulttuuri- ja nuorisoalan asiantuntijat räikeän alipalkattuja

Kirjoittajalta MAL | 31.1.2022

Kunta-alan naisvaltaisten ammattien alipalkkaus tulee korjata palkkaohjelmalla, sanoo kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan akavalaisia edustava Akavan Erityisalat.

Lue lisää
erilaisia ihmisiä yhdessä

Olen antirasisti -kampanja jatkuu 2022

Kirjoittajalta MAL | 28.1.2022

Tuemme Olen antirasisti -kampanjaa, joka rohkaisee niin yksilöjä kuin yhteisöjä oppimaan antirasismista sekä edistämään antirasismia omalla toiminnalla. Haastamme jäsenemme mukaan kampanjaan somessa tunnisteella #OlenAntirasisti.

Lue lisää
Henkilö on pöydän ääressä tietokoneella ja soittaa puhelua.

Urapalvelumme löytyvät nyt Coollasta

Kirjoittajalta MAL | 27.1.2022

Jäsenillämme on mahdollisuus saada asiantuntevaa uravalmennusta työnhakua ja oman uran suunnittelua varten.

Lue lisää

MALn Joulukalenteri 2021

Kirjoittajalta MAL | 24.12.2021

Julkaisimme joulukalenterin, jossa muistelemme kuluneen vuoden tapahtumia ja esittelemme toimintaamme. Tervetuloa tutustumaan!

Lue lisää
ammattilainen työpöydän äärellä

Konservaattori, hae kevään työnohjausryhmään!

Kirjoittajalta MAL | 22.12.2021

Konservaattori, kaipaatko vertaistukea oman työsi kehittämiseksi? Hae keväällä 2022 jäsenistämme koottavaan työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.

Lue lisää
työelämä yhdenvertaisuus