Selvitimme loppusyksystä 2020 kyselyn* avulla museo-oppaiden työskentely­ olosuhteita yhdessä Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn kanssa. Perkaamme Museoalan ammattiliiton Mitä museo-oppaille kuuluu? - blogikirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Tämän kertaisessa blogikirjoituksessa tarkastelemme, miten vastaajien kertomukset rikkovat yleistä mielikuvaa nuoresta ja aloittelevasta museo-oppaasta.

Museolaissa todetaan, että museotoiminnan yksi keskeisimpiä tarkoituksia ovat aineistojen ja elämysten tarjoaminen sekä yleisötyön ja vuorovaikutuksen edistäminen. Tämä asettaa opastustoiminnan tärkeäksi osaksi museotyötä. Opastamista pidetään usein kuitenkin sivutyönä, jota voi tehdä esimerkiksi muun museotyön ohessa tai opintojen aikana. Väliaikaisuutta pidetään perusteltuna, koska oppaan työrooli nähdään aloituspaikkana museouralle, josta siirrytään eteenpäin. Kyselyyn saamamme vastaukset kyseenalaistavat tämän mielikuvan. 

Vuonna 2019 museoissa järjestettiin noin 64 000 opastusta, joille osallistui lähes miljoona museovierasta.

- Museoviraston museotilastot 2019

Asiantuntevia työntekijöitä

Kyselyyn vastanneet oppaat olivat korkeasti koulutettuja työikäisiä aikuisia. Yli 60% vastaajista oli iältään 26 – 44 -vuotiaita. Nuoria aikuisia, eli alle 26-vuotiaita, oli vain 13% vastaajista. Iän perusteella museo-oppaat eivät siis vaikuta olevan uusia museoalan ammattilaisia. Mutta ikä ei itsessään kerro, onko työntekijä alalle vasta saapunut vai ei. Ikäjakaumaa kannattaakin peilata oppaiden muuhun osaamiseen, kuten koulutustaustaan.  

Peräti 55% vastaajista ilmoitti koulutuksekseen vähintään ylemmän korkeakoulututkinnon ja 27% alemman korkeakoulututkinnon. Lisäksi 10%% vastaajista ilmoitti parhaillaan opiskelevansa korkeakoulussa.  Vastaajien koulutuksessa painottuivat yliopiston historian-, taiteen- ja kulttuurialan tutkinnot, mutta useassa vastauksessa mainittiin myös kielien tutkimus sekä aikaisempi amk-tutkinto esimerkiksi matkailu- tai taidealalta. Koulutusalojen kirjo kertoo museoalan moninaisuudesta, sillä oppaat työskentelivät sekä kulttuurihistoriallisissa- että taidemuseoissa.

Kyselyyn vastanneet oppaat olivat kerryttäneet osaamistaan paitsi opiskelemalla, myös varsinaisella työnteolla. Vastaajista n. kolmasosa ilmoitti opastaneensa 3- 5 vuoden ajan. Vain 10% vastanneista kertoi opastaneensa alle vuoden, joskin 21% ilmoitti opastaneensa 1-2 vuotta. Väliaikaisen työroolin mielikuvaa rikkoi 6% vastaajista, jotka ilmoittivat opastaneensa yli 20 vuoden ajan. Jotain perehtymisestä kertoo myös se, että 65 vastaajaa ilmoitti opastavansa useammassa kuin yhdessä kohteessa! 

Miten saada ammattitaitoinen museo-opas pysymään alalla? 

Pitkä työura ei näy välttämättä opastuksesta saaduissa tuloissa. Noin kaksi kolmasosaa vastaajista ilmoitti saavansa opastamisesta alle puolet kuukausituloistaan. Lisäksi vain 37 kyselyyn vastannutta kertoi opastuskokemuksen näkyneen palkassa lisien muodossa. Kokemuslisien määrä kuitenkin vaihteli ja osalle se näkyi vain vastuun lisääntymisenä ilman rahallista korvausta. 

”Todellisuudessa työ vaatii laajaa perehtyneisyyttä, esiintymistaitoja, kykyä lukea kohderyhmää ja myös pedagogisia taitoja.”

- kyselyn vastaaja 

On hyvä huomata myös, että osa vastaajista tekee opastustyötä esimerkiksi museoamanuenssin työnimikkeen alla, joka entisestään hämärtää oppaiden työroolin rajoja. Hämärtyneet rajat voivat kuormittaa pahimmassa tapauksessa myös muuta henkilökuntaa, kun heidän oletetaan tekevän opastamista muiden töiden ohessa. Jo pelkästään oppaiden vastuulla olevat työtehtävät vaihtelevat räikeästi eri museoiden välillä. Tästä voit lukea lisää blogisarjan seuraavassa kirjoituksessa. 

Kyselyssä pyydettiin oppaita arvioimaan etenemismahdollisuuksiaan asteikolla 0-10, jossa 0 tarkoitti ettei etenemismahdollisuuksia ollut ja 10 taas kertoi, että vastaaja koki etenemismahdollisuutensa olevan erittäin hyvät. Tähän kysymykseen vastasi vain 144 opasta ja heistä 79 arvioi etenemismahdollisuutensa 0-4 välille. Keskiarvo vastauksista oli noin 4, joskin 6 vastaajaa arvioi etenemismahdollisuutensa erittäin hyväksi. Oppaat itse eivät siis näe opastamisen olevan museouran alku, vaan peräti umpikuja. 

Vaikka pääosin vastaajat kertoivat aikovansa opastaa myös jatkossa, 23 ilmoitti ettei heidän tulevaisuuden suunnitelmiinsa kuulu opastaminen. Suosituimmat perustelut kiteytti eräs opas näin:

”Työ on kokemukseni perusteella aliarvostettua ja alipalkattua - sitä pidetään ikään kuin sivutyönä, jota pitäisi tehdä vain opastamisen ilosta. Todellisuudessa työ vaatii kuitenkin laajaa perehtyneisyyttä, esiintymistaitoja, kykyä lukea kohderyhmää ja myös pedagogisia taitoja.” 

Opastaminen on oikea ammatti

Kyselyn perusteella voidaan todeta, että tämän päivän museo-oppaat ovat korkeasti koulutettuja ja päteviä asiantuntijoita. Uskollisuus työpaikalle tai alalla kartutettu kokemus ei kuitenkaan näy vastaajien mukaan palkassa tai etenemismahdollisuuksina.  

Oppaat ovat usein itsensätyöllistäjiä johtuen työsopimuksista, jotka ovat tilauspohjaisia. Tämä on osoittautunut vaikeaksi yhtälöksi kuluneen vuoden aikana, kun pandemian aikaansaamat poikkeusolot ja museoiden sulkeminen ovat tarkoittaneet monelle oppaalle töiden loppumista äkillisesti ja arvaamatta.

Oppaat ovat osa museoyhteisöä, siinä missä kokoelmista ja näyttelyistä vastaava henkilökunta. Ehkä olisikin aika kehittää yhteisiä pelisääntöjä, joiden pohjalta rakentaa parempi työelämä oppaille, jotka herättävät kulttuuriperinnön henkiin.

Lue myös muut Mitä museo-oppaille kuuluu -blogikirjoitussarjan kirjoitukset. Ensimmäisessä kirjoituksessa käsittelemme museo-oppaiden työmarkkina-aseman ja työttömyysturvan epävarmuutta. Kolmannessa kirjoituksessa pohdimme millainen on oppaan ammatti 2020-luvulla. Viimeisessä kirjoituksessa pohdimme, millaisilla keinoilla oppaiden työelämästä voidaan tehdä parempi.

*Museoalan ammattiliitto MALn ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn kyselyyn museo-oppaille 16.11. – 30.11.2020 vastasi yhteensä 175 henkilöä. Museoalan ammattiliiton kirjoitussarjassa tuomme vastausten kautta esiin museo-oppaiden kokemuksia omasta työstään sekä työn kehittämiskohteista. Vastauksia hyödynnetään myös osana edunvalvontatyötämme, jolla edistämme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita pitkäjänteisesti. Suuret kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille!

Ajankohtaista

Huolestunut nainen ja kolikoita, työttömyysturvalausunto

Lausuntomme hallituksen esitykseen työttömyysturvalain muuttamisesta

Kirjoittajalta MAL | 23.1.2024

Ansiopäiväraha on tarkoitettu väliaikaiseksi taloudelliseksi tueksi työnhakijan työttömyysjaksoille. Museo- ja kulttuuriperintöalalla, kuten niin monella naisvaltaisella alalla, palkkataso on matala. Palkasta ei pysty säästämään eikä siten varautumaan mahdollisiin työelämäkatkoksiin. Työttömyysturva on nimenomaan turva työttömyyden ajalle.

Lue lisää
Teksti: Lausuntomme vientivetoista työmarkkinamallia ja sovittelujärjestelmän kehittämistä koskeviin hallitusohjelmakirjauksiin

Lausuntomme vientivetoista työmarkkinamallia ja sovittelujärjestelmän kehittämistä koskeviin hallitusohjelmakirjauksiin

Kirjoittajalta MAL | 23.1.2024

Jos maan hallitus vahvistaa lain vientivetoisesta työmarkkinamallista, palkkaerojen kaventaminen ja
poistaminen tulee jatkossa mahdottomaksi julkisella sektorilla ja myös yksityisen sektorin
alipalkatuilla aloilla.

Lue lisää
Paremman työelämän puolesta Akava

MAL on mukana Akavan vastatoimissa

Kirjoittajalta MAL | 22.1.2024

MAL on Akavan Erityisalojen jäsenenä mukana keskusjärjestö Akavan ulosmarsseissa 6.2.2024 Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Ulosmarsseilla vaadimme maan hallitusta palaamaan suomalaiselle neuvottelujen tielle ja etsimään tasapainoisempia vaihtoehtoja työelämäheikennyksille.

Lue lisää
Kuvakaappaus mielipidekirjoitus

Mielipidekirjoituksemme Keskisuomalaiseen: Kuntatalous ei pelastu kulttuuria leikkaamalla

Kirjoittajalta MAL | 18.1.2024

Kulttuuri-, museo- ja kirjastopalvelut ovat tärkeitä kaupunkilaisten hyvinvointia ja osallistumista edistäviä palveluja, joista leikkaaminen on lyhytnäköistä eikä pelasta vaikeaan tilanteeseen ajautunutta kuntataloutta.

Lue lisää
Aikuiskoulutustuki ja vuorotteluvapaa-lausunto

Lausuntomme aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesitykseen

Kirjoittajalta MAL | 10.1.2024

Voimassa olevaan museopoliittiseen ohjelmaan on kirjattu, että museotyö on moniammatillista ja vahvasti verkottunutta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Museoalan vahvuutena nähdään työntekijöiden korkea osaamisen taso, johon näyttelytoiminnan, kokoelmatyön, yleisötyön sekä tieto- ja asiantuntijapalveluiden laatu perustuu ja tätä osaamista halutaan ylläpitää ja kehittää.

Lue lisää
Joulukynttilä, havuja ja joulutoivotukset, kiitokset ja 2024 toivotus

Toimistomme on suljettu 22.12.23 – 10.1.24

Kirjoittajalta MAL | 22.12.2023

Toimistomme on joulun vietossa 22.12.2023-10.1.2024 välisen ajan. Akavan Erityisalojen toimisto on suljettu viikon 52. Jäsenpalvelun chat ja tyosuhdeneuvonta@akavanerityisalat.fi toimivat tänäkin aikana.

Lue lisää
Kyltti ja rakennus, jossa teksti safety is a job, work at it

TTL: Museotyön vaaratekijöiden hallintaan avuksi maksuton opas

Kirjoittajalta MAL | 14.12.2023

Museoalalle on julkaistu ensi kertaa opas, joka tarjoaa ohjeita turvalliseen työskentelyyn erilaisissa museotyöympäristöjen altistavissa työtehtävissä ja -ympäristöissä. Turvallinen museotyö -opas auttaa museotyön ammattilaisia ja opiskelijoita tunnistamaan ja vähentämään kemiallisia ja biologisia vaaratekijöitä. Se tukee myös työterveyshuoltoa työperäisen altistumisen arvioinnissa.

Lue lisää
Kuvakaappauksia uutiskirjeestä 11/23

Marraskuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 30.11.2023

Marraskuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille 24.11. sähköpostitse. Aiheina mm. #kohtuuskaikessa -mielenilmaus, vuoden 2024 jäsenmaksut, joulukuun tapahtumat jne.

Lue lisää
Mielenilmaus, jossa kylttejä ja ihmisiä

Jäsenistöltämme täystyrmäys työelämäheikennyksille – Tule kanssamme Kohtuus kaikessa -mielenosoitukseen!

Kirjoittajalta MAL | 15.11.2023

Akavan Erityisalojen teettämän kyselyn perusteella MALn jäsenistä jopa 63 prosenttia on valmis poliittiseen lakkoon ja vain 1 prosentti pitää maan hallituksen kaavailuja perusteltuina.

Lue lisää
Maapallokuvioiset kädet ja rauhankyyhkysiä

Maailma tarvitsee rauhaa ja yhtenäisyyttä, ei sotaa ja sortoa! – Gazan tilanne on katastrofaalinen

Kirjoittajalta MAL | 8.11.2023

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry yhtyy YK:n pääsihteeri António Guterresin huoleen Gazan tilanteesta: Kuvat kärsimyksestä Lähi-idässä ovat sydäntä särkeviä ja sielua murskaavia.

Lue lisää