Turun yliopiston yhteistoimintaneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä. Kirjoitimme mielipidekirjoituksen Turun Sanomiin, jossa se julkaistiin 11.2.2023.
Viime vuosi oli museoalalla oikea ennätysvuosi: alkuvuoden koronarajoituksista huolimatta useissa museoissa tehtiin merkittäviä kävijäennätyksiä, niin Turussa kuin muualla Suomessa.
Museoiden menestys pohjaa koulutettuun ja osaavaan henkilöstöön, mutta vakaista työllisyysnäkymistä huolimatta kulttuuriperintöalan oppiaineisiin kohdistuu säästöpaineita. Tämä on näkynyt täytettyjen professuurien vähentymisenä ja opetushenkilökunnan osa-aikaisuuksina useissa yliopistoissa. Nyt myös Turun yliopistossa on pohdittu tällaisia säästötoimenpiteitä.
Turun yliopiston muutosneuvottelut ovat herättäneet huolta maanlaajuisesti, sillä yliopistossa on voinut kouluttautua museoalalle perehtyen laajasti kulttuuriperintömme kannalta keskeisiin tieteenaloihin. Kun alan koulutusmahdollisuudet vähenevät, kapenee samalla ymmärryksemme omasta kulttuuristamme.
Kulttuuriperintömme ei säily itsestään, vaan museo- ja kulttuuriperintöala tarvitsee myös tulevaisuudessa koulutettuja asiantuntijoita.
Turun yliopistolla on pohdittu säästöjen kohdistamista museoalalla tärkeään etnologian oppiaineeseen. Etnologiaan kohdistuvat leikkaukset tulisivat väistämättä vaikuttamaan siihen, miten hyvin maamme museoissa pystytään tallentamaan ja esittelemään arjen kulttuuria tai käsittelemään suuriin kulttuurillisiin ja yhteiskunnallisiin muutoksiin liittyviä näkökohtia: maahanmuuttoa, maaseudun murrosta ja kaupunkikulttuuria.
Kulttuuriperintömme ei säily itsestään, vaan museo- ja kulttuuriperintöala tarvitsee myös tulevaisuudessa koulutettuja asiantuntijoita. Turun yliopiston säästöjen ei tule kohdistua kulttuuriperintömme tulevaisuuteen.
Tuulia-Tuulia Tummavuori
opiskelijatoiminnasta ja koulutuspolitiikasta vastaava järjestökoordinaattori
Museoalan ammattiliitto MAL ry
Katariina Mäkelä
toiminnanjohtaja
Museoalan ammattiliitto MAL ry
Linkki Turun Sanomiin.
Ajankohtaista
Mielipidekirjoituksemme: Yhteiskunta tarvitsee humanisteja
Humanistien heikko työllistyminen on sitkeä myytti. Kirjoitimme aiheesta mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomiin yhdessä Kieliasiantuntijoiden ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö Takun kanssa.
Lue lisääSuosittele jäsenyyttä, saat lahjakortin!
Suosittele MALn jäsenyyttä kollegallesi ja saatte molemmat lahjakortit! Kampanja-aika 24.5.23 – 18.6.23.
Lue lisääMAL ryn vuosikokouspäätökset
Vuosikokous hyväksyi liiton uuden nimen ja valitsi uuden puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Kokous myös hyväksyi vuoden 2022 tilinpäätöksen sekä vuoden 2024 suunnitelmat ja jäsenmaksun suuruuden.
Lue lisääMuseoalan ammattiliitto on nyt Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto!
Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous hyväksyi 19.4.23 sääntömuutoksessa liiton uuden nimen Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry. Uusi nimi huomioi paremmin koko jäsenistöä ja edunvalvontakenttää.
Lue lisääHelsingin palkkasotku kärjistyy – kaupungin korvattava vahingot
Helsingin kaupunki maksaa palkkoja edelleen räikeästi väärin. – Tilanne ei ole korjaantunut. Väärin maksettu palkka vaikuttaa myös sosiaalietuuksiin. Kaupungin on korvattava aiheuttamansa vahingot, vaatii Akavan Erityisalat.
Lue lisääMuseoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 19.4.2023
Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena keskiviikkona 19. huhtikuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 13.4. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!
Lue lisääSuojattu: MALn vuosikokous – hallitushakijat esittelyssä!
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Lue lisääLausuntomme: Aineettoman kulttuuriperinnön toimenpideohjelma 2023-2028
Osallistuminen aineettoman kulttuuriperinnön keräämiseen ja tallentamiseen mahdollistuu, kun eri yhteisöillä on tietoa, ja siten myös keinoja, tuoda elävää perintöä näkyväksi sekä tallentaa sitä. Viestinnän rooli onkin aineettoman kulttuuriperinnön keräämisessä erityisen tärkeä.
Lue lisää- « Edellinen
- 1
- …
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- …
- 23
- Seuraava »