Yksityisten museoiden työehtosopimus on luettavissa kokonaisuudessaan.

Palkkoihin tulee yleiskorotus 0.9 % 1.6.2022 lukien, minkä lisäksi työnantaja jakaa työpaikalla ns. paikallisen erän 0,9%. Sopimuksen kustannusvaikutus on 1,8 %. Työehtosopimus on kaksivuotinen niin, että jälkimmäinen vuosi on ns. optiovuosi (1.3.2023-29.2.2024). Sopimus on siis irtisanottavissa päättymään 28.2.2023.

"Neuvottelutulos noudattaa täysin yksityisen sektorin vientialojen linjausta ja vastaa ylempien toimihenkilöiden palkkaratkaisua."

Neuvotteluissa näkyi yksityisen sektorin EK:n alaisten työnantajaliittojen vahva yhtenäisyys, jota tarvitsisimme enemmän myös palkansaajapuolelle kuvaa työmarkkinalakimies Kari Eskola Akavan Erityisaloista.

  • Oppaiden ja osa-aikaisen tuntityöntekijöiden asemaa onnistuimme nostamaan kirjauksella siitä, ettei heihin tule soveltaa perusteetta muita työntekijöitä epäedullisempia ehtoja.
  • Vapaa-aikana matkustamisen suositus on nyt myös entistä ohjaavampi: Liitot suosittelevat, että vapaa-aikana matkustamisen korvauksista säännöllisen ulkopuolella sovitaan paikallisesti. Paikallisesti voidaan sopia esimerkiksi, että matkaan käytetty aika korvataan hänelle 50 prosenttisesti kahdeksalta ensimmäiseltä matkustamiseen käytetyltä tunnilta.

Saimme myös työehtosopimuksen tarjoaman etätyösopimusmallin suosiollisemmaksi liukuvan työajan käytölle: Lähtökohtaisesti etätyössä sovelletaan säännöllistä työaikaa koskevia työehtosopimuksen säännöksiä sekä työnantajan työaikaa koskevia ohjeistuksia ja käytäntöjä. Tämä tarkoittaa, että etätyössä pitäisi voida käyttää liukumia museolla tapahtuvaa työtä vastaavasti.

Ammattiliiton vahvuus tulee sen jäsenistön lukumäärästä, yhtenäisyydestä ja tahtotilasta

Ammattiliiton vahvuus tulee sen jäsenistön lukumäärästä, yhtenäisyydestä ja tahtotilasta. Työelämä kehittyy samanaikaisesti sekä hyvään että huonoon suuntaan. Ammattiliiton yksi tehtävä onkin rajojen laittaminen ja pelisääntöjen hakeminen näissä kehityssuunnissa.

Onnistuimme välttämään työnantajaliiton selkeät heikennysesitykset museoiden henkilöstölle. Helpotus on toki tätä maailmanaikaa vasten, että peruspalkat ja työsuhteen ehdot on nyt taas sovittu, kuvaa Kari Eskola.

Ajankohtaista

Visiiriä käyttävä opas sekä museokävijä näyttelytiloissa opastuksella.

Museoalan ammattiliitto: Oppaiden silpputyöehtoihin tarvitaan korjaus 

Kirjoittajalta MAL | 17.2.2022

Museo-oppaat ovat korkeakoulutettuja ammattilaisia, joista useimmat tekevät työtä epävarmoilla nolla- tai keikkasopimuksilla. Osaaminen ei näy palkassa eikä läheskään kaikesta tehdystä työstä makseta, ilmenee Museoalan ammattiliiton kyselystä.

Lue lisää
logo, päivämäärä

Call for papers – Museologiaseminaari 2022

Kirjoittajalta MAL | 9.2.2022

Museologian seminaari järjestetään 21. – 22.4.2022. Seminaari vahvistaa museologian oppiaineen asemaa ja arvostusta museo- ja kulttuurialalla, pitää yhteyttä alan toimijoihin sekä edistää museologian opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia. Jo vuodesta 1996 järjestettyjen seminaarien ainutlaatuinen piirre on, että ne ovat opiskelijavoimin järjestettyjä.

Lue lisää
Pelikoneesta kolikoita

Lupaava ratkaisu Veikkaus-varoista – edunsaajia kuultava seurannassa

Kirjoittajalta MAL | 9.2.2022

On tärkeää, että yleishyödyllisille yhteisöille suunnattua vuosittaista rahoitusta sekä toiminnan kehittämistä seurataan. Samalla on varmistettava, että edunsaajia itseään kuunnellaan tarkalla korvalla uuden rahoitusmallin seurannassa ja sitä kehitettäessä,

Lue lisää
uutiskirjenippu

Helmikuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 3.2.2022

Aiheina muun muassa työturvallisuuskysely, TES-neuvottelut, koulutukset ja tapahtumat, tietoa jäsenpalveluista. Jäsen, MALn uutiskirjeen löydät sähköpostistasi.

Lue lisää
suojavarusteinen henkilö

Museoalan työturvallisuuskysely käynnissä

Kirjoittajalta MAL | 3.2.2022

Museoala on yksi harvoista ammattialoista, joista ei ole vielä olemassa kattavaa työoloja koskevaa selvitystä, vaikka museoiden kokoelmiin ja työympäristöihin liittyy laaja kirjo erilaisia kemiallisia ja biologisia vaaratekijöitä, kuten esimerkiksi raskasmetallit, asbesti, PAH-yhdisteet ja homeet.

Lue lisää
keskiarvopalkkoja kunta-ala

Kirjasto-, museo-, kulttuuri- ja nuorisoalan asiantuntijat räikeän alipalkattuja

Kirjoittajalta MAL | 31.1.2022

Kunta-alan naisvaltaisten ammattien alipalkkaus tulee korjata palkkaohjelmalla, sanoo kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan akavalaisia edustava Akavan Erityisalat.

Lue lisää
erilaisia ihmisiä yhdessä

Olen antirasisti -kampanja jatkuu 2022

Kirjoittajalta MAL | 28.1.2022

Tuemme Olen antirasisti -kampanjaa, joka rohkaisee niin yksilöjä kuin yhteisöjä oppimaan antirasismista sekä edistämään antirasismia omalla toiminnalla. Haastamme jäsenemme mukaan kampanjaan somessa tunnisteella #OlenAntirasisti.

Lue lisää
Henkilö on pöydän ääressä tietokoneella ja soittaa puhelua.

Urapalvelumme löytyvät nyt Coollasta

Kirjoittajalta MAL | 27.1.2022

Jäsenillämme on mahdollisuus saada asiantuntevaa uravalmennusta työnhakua ja oman uran suunnittelua varten.

Lue lisää

MALn Joulukalenteri 2021

Kirjoittajalta MAL | 24.12.2021

Julkaisimme joulukalenterin, jossa muistelemme kuluneen vuoden tapahtumia ja esittelemme toimintaamme. Tervetuloa tutustumaan!

Lue lisää
ammattilainen työpöydän äärellä

Konservaattori, hae kevään työnohjausryhmään!

Kirjoittajalta MAL | 22.12.2021

Konservaattori, kaipaatko vertaistukea oman työsi kehittämiseksi? Hae keväällä 2022 jäsenistämme koottavaan työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.

Lue lisää
ae alanarvostus alipalkkaus ammattilainen arvoaasiantuntijalle fm korkeakoulu koulutettu koulutus kulttuuriperintö maisteri mal moniosaaja museoala neuvottelu palta silpputyö sopimus tes