Olemme keskellä ennennäkemätöntä poikkeustilannetta - pandemiaa, joka vaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan äärettömän paljon. Huoli ihmisten terveydestä on meillä kaikilla ensisijainen, mutta taustalla painaa huoli toimeentulosta ja sitä kautta hyvinvoinnista ja terveydestä.
Museot joutuivat tahtomattaan kurimukseen - museoista riippumattomasta syystä ne laitettiin kiinni. Toimenpide oli välttämätön osana muita pakkolain toimenpiteitä. Mutta koronavirustilanteen vaikutus museoiden omarahoitukseen on dramaattinen. Monen museon omarahoitus lippu- ja myymälätuloineen on normaalioloissa jopa 30 prosenttia koko rahoituksesta.
Olemme olleet yhteydessä opetus- ja kulttuuriministeriöön ja ministeriön tiedossa on kulttuurialan vaikea tilanne. Valtionosuuksien osalta on käynnissä selvitystyö. Kuten ministerit ovat julkisuudessa todenneet, keinoja kulttuurialan tukemiseen selvitetään koko ajan.
Suomen museoliiton arvion perusteella koronaviruksen vaikutukset museoiden tuottoihin ovat noin 5,4 miljoonaa euroa, jos poikkeustilanne jatkuu 31.5. saakka. Jos poikkeustilanne jatkuu kesäsesongin yli eli 31.8. asti, tuottomenetykset ovat noin 16 miljoonaa euroa.
Museoalan ammattiliitto peräänkuuluttaa aktiivisia toimia niin rahoituksen tukipakettien kuin museotöiden uudelleenorganisoimisen puolesta. Myös museot tarvitsevat valtiolta kriisitukea paikatakseen menetettyjä pääsymaksu- ja myyntituottoja toiminnan ja henkilöstömenojen kattamiseen.
Museo-organisaatiot joutuvat miettimään vähiten haitallisia ratkaisuja sekä selviämistä lakisääteisistä velvoitteista. Iso osa museotyötä tehdään yleisölle näkymättömästi kulisseissa. Tätä työtä on tehtävissä, vaikka museot ovat kiinni. Toivommekin malttia myös museotoimintaa hallinnoivilta tahoilta; pyritään ensisijaisesti uudelleenjärjestämään töitä ja vasta viimeisenä keinona turvautumaan lomautuksiin.
Mitä museoissa voidaan tehdä henkilöstön hyväksi koronavirustilanteessa?
- Etätyötä tulisi suosia niin paljon kuin mahdollista kaikin keinoin. Huomioidaan työolosuhteiden turvallisuus ja muistetaan etenkin henkilökunnan riskiryhmät.
- Työn uudelleenorganisoiminen ja järjestely. Museoissa on valtavasti työtä, jota ei normaalisti ehditä tekemään. Esimerkiksi asiakaspalveluhenkilöstölle voi löytyä korvaavia työtehtäviä uudelleenjärjestelyin.
- Verkkomateriaalin ottaminen vielä aktiivisemmin käyttöön. Voivatko museot vastata esimerkiksi tämän hetken etäopetustarpeisiin toteuttamalla opetusvideoita tai opastuksia koululaisille? Nyt on aika lisätä digitaalisten kanavien käyttöä.
- Uuden opiskelu. Henkilöstöllä on ainutlaatuinen tilaisuus kehittää asiantuntijuuttaan ja syventää osaamistaan opiskelemalla.
Muitakin toimenpiteitä on varmasti löydettävissä ja näistä monet helpottavat palaamista normaalitilanteeseen epidemian jälkeen.
Museoiden talous on haavoittuva, museoiden täytyy pystyä ylläpitämään kokoelmia ja kiinteistöjä sekä huolehtia henkilökunnasta. Jo käynnissä ja suunnitteilla olevat näyttelyt ja hankkeet luovat kustannuksia. On myös yhteiskunnan ja työntekijän kannalta tärkeää, että instituutiot pysyvät pystyssä, jotta ihmisillä on työpaikka mihin palata.
Museoalan ammattiliittoon on tullut jäsenkyselyitä koronavirustilanteeseen ja työsuhteisiin liittyen. Jäsenistömme on ymmärrettävästi syvästi huolissaan museoiden tilanteesta.
Lakimiehemme Akavan Erityisaloissa ovat vastanneet jäsenistön usein kysyttyihin kysymyksiin. Kysymyksiä päivitetään kotisivuillemme www.museoalanammattiliitto.fi ja www.akavanerityisalat.fi
Valtionavustusten ja muidenkin toimialan asioiden osalta vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin löytyy OKM:n sivuilta osoitteesta https://minedu.fi/koronavirus-ja-varautuminen.
Yhdessä ja toisistamme huolta pitäen selviämme tästä epidemiasta.
Museoalan ammattiliitto MAL ry
Katariina Mäkelä
toiminnanjohtaja
katariina.makela(at)museoalanammattiliitto.fi
Susanna Sääskilahti
puheenjohtaja
susanna.saaskilahti(at)fng.fi
Ajankohtaista
Suosittele jäsenyyttä, saat lahjakortin!
Suosittele MALn jäsenyyttä kollegallesi ja saatte molemmat lahjakortit! Kampanja-aika 24.5.23 – 18.6.23.
Lue lisääMAL ryn vuosikokouspäätökset
Vuosikokous hyväksyi liiton uuden nimen ja valitsi uuden puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Kokous myös hyväksyi vuoden 2022 tilinpäätöksen sekä vuoden 2024 suunnitelmat ja jäsenmaksun suuruuden.
Lue lisääMuseoalan ammattiliitto on nyt Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto!
Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous hyväksyi 19.4.23 sääntömuutoksessa liiton uuden nimen Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry. Uusi nimi huomioi paremmin koko jäsenistöä ja edunvalvontakenttää.
Lue lisääHelsingin palkkasotku kärjistyy – kaupungin korvattava vahingot
Helsingin kaupunki maksaa palkkoja edelleen räikeästi väärin. – Tilanne ei ole korjaantunut. Väärin maksettu palkka vaikuttaa myös sosiaalietuuksiin. Kaupungin on korvattava aiheuttamansa vahingot, vaatii Akavan Erityisalat.
Lue lisääMuseoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 19.4.2023
Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena keskiviikkona 19. huhtikuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 13.4. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!
Lue lisääSuojattu: MALn vuosikokous – hallitushakijat esittelyssä!
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Lue lisääLausuntomme: Aineettoman kulttuuriperinnön toimenpideohjelma 2023-2028
Osallistuminen aineettoman kulttuuriperinnön keräämiseen ja tallentamiseen mahdollistuu, kun eri yhteisöillä on tietoa, ja siten myös keinoja, tuoda elävää perintöä näkyväksi sekä tallentaa sitä. Viestinnän rooli onkin aineettoman kulttuuriperinnön keräämisessä erityisen tärkeä.
Lue lisääYksityisille museoille saatiin uusi työehtosopimus
– Aivan uutta on työehtosopimuskaudelle asetettava kehittämistyöryhmä, joka tulee selvittämään mahdollisuuksia lisätä museoalan houkuttelevuutta työmarkkinoilla. Työvoiman saatavuus ja pysyvyys on alalla yhä suurempi haaste.
Lue lisää- 1
- 2
- 3
- …
- 19
- Seuraava »